Tämä tulevaisuusahdistus kasvaa päivä päivältä.
Vaikka ei sen tarvitsisi, enhän voi asioille mitään kuitenkaan ennen kevättä. Olen ollut niin varma siitä mitä haluan niin pitkään, mutta. Vanhat - poisheitetyt - haaveet alkavat muka nostaa päätään. Ja on melko kova fakta, että vaatetusalan työllisyysmahdollisuudet on kiven alla. Millä minä haaveideni suurperheen elätän työttömänä? Tai ärräntätinä.
Mitä jos en taaskaan pääse kouluun. Mitä jos haen jotain, mitä en koko sydämestäni halua ja pääsen enkä osaa olla menemättä enkä osaa mennä ja olla? Mitä jos minä en tiedä mitä haluan? ÄÄÄ. Mitä jos tajuan kymmenen vuoden päästä, että haluan autoasentajaksi?
Onhan minulla aikaa hyvä luoja hittovie. Nuori ihminen, kaikki ovet auki. Mutta kaikki tänne mulle heti nyt tällä paikalla mä sanon!
Olen saanut monen vuoden tauon jälkeen aikaiseksi tarttua kameraan. Entä jos sittenkin?
Unohdan silloin tällöin aina uskoa itseeni. Oli kyse mistä hyvänsä, koulusta, töistä, kirjoittamisesta, kuvaamisesta, laihduttamisesta, säästämisestä, tulevaisuudesta, ihmissuhteista. Mistä hyvänsä.
Ei nyt sentään autoasentajaksi. Joku raja.
Parasta tänä aamuna.
tiistai 31. elokuuta 2010
lauantai 28. elokuuta 2010
Lauantai-illan huumaa, tai sitten ei.
Lauantai-ilta, pullo viiniä ja yksinäisyys.
Päivällä kävin kahvilla ja vähä-ostoksilla aivan loistavassa seurassa, äsken join pari drinksua aivan loistavassa seurassa. Nyt olen yksin kotona. Menojalkaa vipattaisi kyllä. Olisi ollut tarjollakin, mutta kas, olenhan jalo ihminen, en mennyt, vaan annan mustanaamion nauttia lauantai-illastaan.
Minä olen kuitenkin aika yksinäinen. Se on hassua. Olen tuulettanut ja juhlinut sitä, että mahtavaa, maailman parhaita ihmisiä ympärillä ja kaikkea ja bileet jes. Onhan ne maailman parhaita. Ja ottivat minut avosylin vastaan, kun pääsiäisen jälkeen palasin elämään. Mutta kyllä se ottaa veronsa, että olin pitkään pois. En kiellä omaa osuuttani asiaan, en herranjumala missään nimessä.
Nytkin tiedossa kevääseen asti elämää, jota ei voi kutsua sosiaaliseksi parhaalla tahdollakaan. Minä selviän yksinkin, kyllä juu. Vituttaa oma jääräpäisyys. Olisi tilaisuus sanoa, etten jaksa, en pysty, en kykene. Äitini on vakavasti sairas, kaiken muun hyvän lisäksi. Olisi enemmän kuin sallittua luovuttaa. Mutta ei. Minähän jaksan, ensi vuonna on kuitenkin kesäloma ja muodollisesti pätevän ompelijan paperit.
MITÄ.
Pitäisi vain lopettaa ininä ja siirtää aivot narikkaan. Luulen.
Vähän myös ahdistaa uravalintani. Taideala vaatii ihmiseltä helvetillistä taistelutahtoa ja armotonta puurtamista. Juuri nyt tuntuu, ettei minusta ole moiseen. Miksi en hankkisi itselleni kivaa akateemista tutkintoa ja pätkätyötä äikänmaikkana? Miksi en olisi niinkuin muut ihmiset ja valitsisi alan, jolla on mahdollisuuksia työllistyä? Miksi en vaan voi olla järkevä? Mutta ei, minä olen nyt päättänyt näin. Olen keskinkertainen ompelija, malttamaton. Kaavatekniikassa pärjään, kiitos sen, että jaettiin hippunen ylimääräistä matemaattista lahjakkuutta. Mutta kaavateknikon työ ei vain kiinnosta niin pätkääkään, minusta insinööri? Ja mitäs helvettiä, ei ei ei.
Miksi asiat eivät voi vain tapahtua? Miksi minun pitäisi jaksaa?
Päivällä kävin kahvilla ja vähä-ostoksilla aivan loistavassa seurassa, äsken join pari drinksua aivan loistavassa seurassa. Nyt olen yksin kotona. Menojalkaa vipattaisi kyllä. Olisi ollut tarjollakin, mutta kas, olenhan jalo ihminen, en mennyt, vaan annan mustanaamion nauttia lauantai-illastaan.
Minä olen kuitenkin aika yksinäinen. Se on hassua. Olen tuulettanut ja juhlinut sitä, että mahtavaa, maailman parhaita ihmisiä ympärillä ja kaikkea ja bileet jes. Onhan ne maailman parhaita. Ja ottivat minut avosylin vastaan, kun pääsiäisen jälkeen palasin elämään. Mutta kyllä se ottaa veronsa, että olin pitkään pois. En kiellä omaa osuuttani asiaan, en herranjumala missään nimessä.
Nytkin tiedossa kevääseen asti elämää, jota ei voi kutsua sosiaaliseksi parhaalla tahdollakaan. Minä selviän yksinkin, kyllä juu. Vituttaa oma jääräpäisyys. Olisi tilaisuus sanoa, etten jaksa, en pysty, en kykene. Äitini on vakavasti sairas, kaiken muun hyvän lisäksi. Olisi enemmän kuin sallittua luovuttaa. Mutta ei. Minähän jaksan, ensi vuonna on kuitenkin kesäloma ja muodollisesti pätevän ompelijan paperit.
MITÄ.
Pitäisi vain lopettaa ininä ja siirtää aivot narikkaan. Luulen.
Vähän myös ahdistaa uravalintani. Taideala vaatii ihmiseltä helvetillistä taistelutahtoa ja armotonta puurtamista. Juuri nyt tuntuu, ettei minusta ole moiseen. Miksi en hankkisi itselleni kivaa akateemista tutkintoa ja pätkätyötä äikänmaikkana? Miksi en olisi niinkuin muut ihmiset ja valitsisi alan, jolla on mahdollisuuksia työllistyä? Miksi en vaan voi olla järkevä? Mutta ei, minä olen nyt päättänyt näin. Olen keskinkertainen ompelija, malttamaton. Kaavatekniikassa pärjään, kiitos sen, että jaettiin hippunen ylimääräistä matemaattista lahjakkuutta. Mutta kaavateknikon työ ei vain kiinnosta niin pätkääkään, minusta insinööri? Ja mitäs helvettiä, ei ei ei.
Miksi asiat eivät voi vain tapahtua? Miksi minun pitäisi jaksaa?
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Virheistä oppii.
Koska en osaa puhua tunteistani, vaan kirjoitan sysimustimmatkin asiat julkiseen blogiini, niin teen niin. Taas. Saattaa olla "haista vittu" -reaktio, mutta hei, minä olen nuori ja typerä.
Nyt vituttaa. Tai ei vituta, harmittaa. Mokasin pahemman kerran, tämän myönnän. Myönsin heti, en salaillut tai mitään. Kieltäydyin uudesta mahdollisuudesta sillä tunnen itseni kuitenkin melko hyvin. En olisi ollut valmis uuteen mahdollisuuteen.
Ja nyt kun olen viikonlopun verran katsonut, kun ihminen, jota satutin "reagoi" olen oikeastaan tyytyväinen, että mokasin. Viimeinenkin ripe rakkaudesta on kadonnut minusta. Tilalla on puistatus ja epäusko. Järjetön epäusko. Tuonko ihmisen kanssa suunnittelin tulevaisuutta?
Muutenkin oli koko viikonloppu aivan käsittämätön. Mm. lukitsin itseni töihin kotiin lähtiessä eilen illalla. Pieni puhelinsoitto ja lievä väkivalta ja oikea avain auttoivat ulos.
Kaiken muun hyvän lisäksi joku saatanan valopää oli saanut päähänsä viedä kaikista rappumme edestä olevista fillareista venttiilit. Eipä olisi tarvinnutkaan päästä töihin. No niin.
Onneksi minulla on ystäviä, väittäisin, että maailman parhaita ystäviä.
Hervottomasti olen kikatellut koko illan odottaen syyskuuta ja yhtä vuoden parhaista viikonlopuista. Ja niitä matkoja. Eiss. (Eikä matkoistakaan tulisi niin hillittömän hervottomia, ellen olisi mokannut. Paskasta saa kuin saakin konvehdin joskus.)
Koska kevät oli universumin paras sinkkukevät ja kesä todellakin oli Rakkauden kesä 2010, tulee syksystä kaikkien aikojen hillittömin bailusyksy. Kyllähän se tiedetään, nuoruuden voi tuhlata muttei säästää. Ja tuhlaamisen, sen minä osaan. Ja nautin siitä. Aivan täysiä.
Kohta, aivan kohta, syleilen taas maailmoja täydestä sydämestäni. Ihana syksy, pimeät illat ja viileät yöt. Nyt minä herään eloon.
Ja hei, se olen vain minä.
Mustanaamio on satua.
Nyt vituttaa. Tai ei vituta, harmittaa. Mokasin pahemman kerran, tämän myönnän. Myönsin heti, en salaillut tai mitään. Kieltäydyin uudesta mahdollisuudesta sillä tunnen itseni kuitenkin melko hyvin. En olisi ollut valmis uuteen mahdollisuuteen.
Ja nyt kun olen viikonlopun verran katsonut, kun ihminen, jota satutin "reagoi" olen oikeastaan tyytyväinen, että mokasin. Viimeinenkin ripe rakkaudesta on kadonnut minusta. Tilalla on puistatus ja epäusko. Järjetön epäusko. Tuonko ihmisen kanssa suunnittelin tulevaisuutta?
Muutenkin oli koko viikonloppu aivan käsittämätön. Mm. lukitsin itseni töihin kotiin lähtiessä eilen illalla. Pieni puhelinsoitto ja lievä väkivalta ja oikea avain auttoivat ulos.
Kaiken muun hyvän lisäksi joku saatanan valopää oli saanut päähänsä viedä kaikista rappumme edestä olevista fillareista venttiilit. Eipä olisi tarvinnutkaan päästä töihin. No niin.
Onneksi minulla on ystäviä, väittäisin, että maailman parhaita ystäviä.
Hervottomasti olen kikatellut koko illan odottaen syyskuuta ja yhtä vuoden parhaista viikonlopuista. Ja niitä matkoja. Eiss. (Eikä matkoistakaan tulisi niin hillittömän hervottomia, ellen olisi mokannut. Paskasta saa kuin saakin konvehdin joskus.)
Koska kevät oli universumin paras sinkkukevät ja kesä todellakin oli Rakkauden kesä 2010, tulee syksystä kaikkien aikojen hillittömin bailusyksy. Kyllähän se tiedetään, nuoruuden voi tuhlata muttei säästää. Ja tuhlaamisen, sen minä osaan. Ja nautin siitä. Aivan täysiä.
Kohta, aivan kohta, syleilen taas maailmoja täydestä sydämestäni. Ihana syksy, pimeät illat ja viileät yöt. Nyt minä herään eloon.
Ja hei, se olen vain minä.
Mustanaamio on satua.
torstai 19. elokuuta 2010
Aikuinen ihminen.
Huono ihminen. Paskanaama. Kusipää. Mulkvisti.
En minä tahallani. En vain osaa. (Ja se on ainoa selitys, jonka osaan antaa.)
Tältä tuntuu nyt.
En minä tahallani. En vain osaa. (Ja se on ainoa selitys, jonka osaan antaa.)
Tältä tuntuu nyt.
tiistai 17. elokuuta 2010
Kaunis ihminen.
Tai jos ei kaunis, niin ainakin tyylikäs.
Jalassa on tällä hetkellä farkut kokoa 30". Ja näytän aika hyvältä.
Haha, in your face, tuumakoko 32. Tavoitefarkut osoittautuivat liian suuriksi.
Syksyn mittaan jos vielä pääsisi maagiseen tasan seitsemäänkymmeneen kiloon, niin oivoi. (Oikeasti tavoite on 65, mutta sitä ei pidä sanoa ääneen. Jokainen pudotettu kilo on menneisyyden painon keventämistä.)
Parasta syksyssä on se, että saa käyttää hattuja. Ihania kauniita vintagehattuja. Minä olen sellainen hattuihminen, äiti sanoo aina. Äsken hain postista virallisen syksynaloituksen, ihanan pienen samettipillerin. Ja luoja, miten kaunis se onkaan.
Vakityö alkaa 1.9. Hyvästi sosiaalinen elämä, aion tosiaan valmistua virallisesti oikeaksi ompelijaksi keväällä. Sitten on aika toiminimen ja ehkä jopa pienimuotoisen nettikaupan, hii.
Juuri nyt olen täynnä energiaa ja elämää, eilen aamupäivällä tärisin itkusta lattialla, tänään olen voittaja. (Vaikken olekaan tehnyt läksyjä.)
Rakas syksy, kiitos kun tulit.
Kauniita ääniä tähän hetkeen.
Jalassa on tällä hetkellä farkut kokoa 30". Ja näytän aika hyvältä.
Haha, in your face, tuumakoko 32. Tavoitefarkut osoittautuivat liian suuriksi.
Syksyn mittaan jos vielä pääsisi maagiseen tasan seitsemäänkymmeneen kiloon, niin oivoi. (Oikeasti tavoite on 65, mutta sitä ei pidä sanoa ääneen. Jokainen pudotettu kilo on menneisyyden painon keventämistä.)
Parasta syksyssä on se, että saa käyttää hattuja. Ihania kauniita vintagehattuja. Minä olen sellainen hattuihminen, äiti sanoo aina. Äsken hain postista virallisen syksynaloituksen, ihanan pienen samettipillerin. Ja luoja, miten kaunis se onkaan.
Vakityö alkaa 1.9. Hyvästi sosiaalinen elämä, aion tosiaan valmistua virallisesti oikeaksi ompelijaksi keväällä. Sitten on aika toiminimen ja ehkä jopa pienimuotoisen nettikaupan, hii.
Juuri nyt olen täynnä energiaa ja elämää, eilen aamupäivällä tärisin itkusta lattialla, tänään olen voittaja. (Vaikken olekaan tehnyt läksyjä.)
Rakas syksy, kiitos kun tulit.
Kauniita ääniä tähän hetkeen.
torstai 29. heinäkuuta 2010
sairaslomalainen kissa pistoksissa
Riikan reissu - ihana ihana ihana.
Meidän hotelli oli ihan loistopaikalla. Jossain kehuskeltiin, että takaovelta alkaa vanha kaupunki ja etuovelta uusi. Ei muuten huijanneet.
Liian lyhyt aika oli kyllä käytettävissä, kahdessa kokonaisessa päivässä ei oikein kyllä näe mitään. Vanha kaupunki koluttiin läpi melko tehokkaasti, mutta uudella puolella käyminen rajoittui siihen, että käytiin ostamassa mulle Alexander McQueen -jakku.
Ja mikä jakku! Jumalaisen kaunis, hieman vintage-henkinen, pyöreästi laskeutuva hartialinja ja kaikki. Ikuisuusostos.
(Ja melko last chance, ei taida kyseisen herran luomuksia kauaa enää olla kaupan. :'( ) (Ja pyhä luoja, se jakku on kokoa 38)
On kyllä sellainen kaupunki, jonne aion ehdottomasti palata, reippaasti pidemmän ajan kanssa.
Ihanan reissun kruunasikin sitten sairastuminen. Perjantaina aamiaisella jo oli huono olo, minut kirjattiin sisään Malmin sairaalaan 18.06, maanantaina päästivät pois, mutta sairasloma kestää sunnuntaihin.
Vieläkään ei tiedetä mikä oli, keuhkokuume, joku virus, verenmyrkytys vai mikä. Tulhdusarvot löi sataa ja kuume pyöri neljänkynpin kieppeillä.
Mun huoneessa oli höpömummoja. Aika ihania, hivenen viihdyttäviä, mutta voi luoja. Lauantain iltavuoron hoitajakin ihmetteli, että miten mä siellä olen, mummojen keskellä :D
Nyt sitten makoilen kotona ja mietin, mitä elämälläni tekisin. En liene ihan varma.
Olen kyllä kovin onnellinen nyt, mutta yölliset itkukohtaukset kielii jostain muusta.
Tämä saa minut tänään hyvälle tuulelle.
Meidän hotelli oli ihan loistopaikalla. Jossain kehuskeltiin, että takaovelta alkaa vanha kaupunki ja etuovelta uusi. Ei muuten huijanneet.
Liian lyhyt aika oli kyllä käytettävissä, kahdessa kokonaisessa päivässä ei oikein kyllä näe mitään. Vanha kaupunki koluttiin läpi melko tehokkaasti, mutta uudella puolella käyminen rajoittui siihen, että käytiin ostamassa mulle Alexander McQueen -jakku.
Ja mikä jakku! Jumalaisen kaunis, hieman vintage-henkinen, pyöreästi laskeutuva hartialinja ja kaikki. Ikuisuusostos.
(Ja melko last chance, ei taida kyseisen herran luomuksia kauaa enää olla kaupan. :'( ) (Ja pyhä luoja, se jakku on kokoa 38)
On kyllä sellainen kaupunki, jonne aion ehdottomasti palata, reippaasti pidemmän ajan kanssa.
Ihanan reissun kruunasikin sitten sairastuminen. Perjantaina aamiaisella jo oli huono olo, minut kirjattiin sisään Malmin sairaalaan 18.06, maanantaina päästivät pois, mutta sairasloma kestää sunnuntaihin.
Vieläkään ei tiedetä mikä oli, keuhkokuume, joku virus, verenmyrkytys vai mikä. Tulhdusarvot löi sataa ja kuume pyöri neljänkynpin kieppeillä.
Mun huoneessa oli höpömummoja. Aika ihania, hivenen viihdyttäviä, mutta voi luoja. Lauantain iltavuoron hoitajakin ihmetteli, että miten mä siellä olen, mummojen keskellä :D
Nyt sitten makoilen kotona ja mietin, mitä elämälläni tekisin. En liene ihan varma.
Olen kyllä kovin onnellinen nyt, mutta yölliset itkukohtaukset kielii jostain muusta.
Tämä saa minut tänään hyvälle tuulelle.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
kevyt raskas rakas kesä
Nyt ihan täysiä viittaan aiempaan opas-osioon ja kenkien hankaamiseen.
Kalvojänne jalkapohjassa tulehtunut -> viikon sairasloma.
Kuulemma tulehtunut hankauma melko varmasti aiheuttanut moisen. Helvetin hyvä.
Ei siinä, muutenhan olen terve ja hyvinvoiva, voisi hyvinkin viikon vetää lonkkaa. Mutta.
Huomenna lähdetään äitin kanssa Riikaan, huvittaa niin helvetisti, etten voi kipitellä siellä paljoa. Mitä kaupunkilomalla tehdään? Istutaan konditorioissa, mitä ilmeisemmin.
No, jotain hyvääkin on elämässä. MIES. Parisuhde. Rakastunut nainen. (Ja ilmeisen rakastunut mieskin, tshih.)
Löin jarrut pohjaan aiemmin hetkeksi, mutta tajusin sitten, että pyh ja pah, jos tuntuu hyvältä, ei se voi olla väärin. Ei vaan voi. Ja nyt tuntuu hyvältä.
(Paitsi jalkapohjassa)
Äiti on rakas. Nyt on vähän raskasta. Kirjoitin sille runon.
Kalvojänne jalkapohjassa tulehtunut -> viikon sairasloma.
Kuulemma tulehtunut hankauma melko varmasti aiheuttanut moisen. Helvetin hyvä.
Ei siinä, muutenhan olen terve ja hyvinvoiva, voisi hyvinkin viikon vetää lonkkaa. Mutta.
Huomenna lähdetään äitin kanssa Riikaan, huvittaa niin helvetisti, etten voi kipitellä siellä paljoa. Mitä kaupunkilomalla tehdään? Istutaan konditorioissa, mitä ilmeisemmin.
No, jotain hyvääkin on elämässä. MIES. Parisuhde. Rakastunut nainen. (Ja ilmeisen rakastunut mieskin, tshih.)
Löin jarrut pohjaan aiemmin hetkeksi, mutta tajusin sitten, että pyh ja pah, jos tuntuu hyvältä, ei se voi olla väärin. Ei vaan voi. Ja nyt tuntuu hyvältä.
(Paitsi jalkapohjassa)
Äiti on rakas. Nyt on vähän raskasta. Kirjoitin sille runon.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
helle sulattaa aivotoiminnan
Mikä kuumuus.
Tämähän ei sinänsä ole yllätys, enkä mitenkään ole yksin tämän kanssa. Tiedän.
Meillä oli eilen kassan takana 33,5 astetta. Tänään luultavasti enemmän. Kahdeksan tuntia ilman tauottajaa. Jes. Kiitos. Mahtavaa.
Jos olen vielä huomenna hengissä, ihmettelen suuresti.
Pyöräytinhän tuossa juuri erinomaisen kesäisen sosekeiton. Sitten kun vielä menisi ruoka alas.
Periaatteessa tiedän, että pitäisi syödä, mutta tämä kuumuus. Ja nämä reidet ja käsivarret. Hullu lienen, mutta kohta hyppään pyörän selkään. En tosin aja kentälle asti, nestehukka olisi melko välitön. Tosin, 7,3 kilometriä vain. Tikkurilaan on kuitenkin puolet tuosta jo. Jos siis sittenkin. Kypärä tosin ei mene päähän näiden takkujen kanssa.
Nyt tuli kriisi :-----------D
Kriiseistä mieleeni tulikin. Kovasti näyttää siltä, että villi sinkkuvuosi kesti reilun kolme kuukautta. Minut saadaan nauramaan ja tuntemaan itseni ihanaksi ja kauniiksi ja hyväksi ihmiseksi. Fiilis = erinomainen. Ei siis kriisi. Vähän kriiseilin. Imperfekti.
Ensi viikolla Riika. Ja äiti. Rakas äiti.
Kesämusiikkia.
Tämähän ei sinänsä ole yllätys, enkä mitenkään ole yksin tämän kanssa. Tiedän.
Meillä oli eilen kassan takana 33,5 astetta. Tänään luultavasti enemmän. Kahdeksan tuntia ilman tauottajaa. Jes. Kiitos. Mahtavaa.
Jos olen vielä huomenna hengissä, ihmettelen suuresti.
Pyöräytinhän tuossa juuri erinomaisen kesäisen sosekeiton. Sitten kun vielä menisi ruoka alas.
Periaatteessa tiedän, että pitäisi syödä, mutta tämä kuumuus. Ja nämä reidet ja käsivarret. Hullu lienen, mutta kohta hyppään pyörän selkään. En tosin aja kentälle asti, nestehukka olisi melko välitön. Tosin, 7,3 kilometriä vain. Tikkurilaan on kuitenkin puolet tuosta jo. Jos siis sittenkin. Kypärä tosin ei mene päähän näiden takkujen kanssa.
Nyt tuli kriisi :-----------D
Kriiseistä mieleeni tulikin. Kovasti näyttää siltä, että villi sinkkuvuosi kesti reilun kolme kuukautta. Minut saadaan nauramaan ja tuntemaan itseni ihanaksi ja kauniiksi ja hyväksi ihmiseksi. Fiilis = erinomainen. Ei siis kriisi. Vähän kriiseilin. Imperfekti.
Ensi viikolla Riika. Ja äiti. Rakas äiti.
Kesämusiikkia.
tiistai 6. heinäkuuta 2010
ei korkeakouluopintoja tänä syksynä
eikun nyt en itke. en yhtään.
ensi keväänä haen mm. lapin yliopistoon.
ensi keväänä haen mm. lapin yliopistoon.
Vatsanpohjakutinaa.
No niin.
Oli Tuska. Ihana Tuska. Hillittömän hyvät bileet.
Sain takaisin ystävän vuosien takaa, miten ehdottoman paras läppä ikinä se. My heart belongs to daddy :----------------D Mutta siis ihan oikeasti tosissaan, aivan mahdottoman parasta.
Ja hyviä musiikkiasioita siellä myös. Devin vei mun sydämeni, tuli melkoisena yllätyksenä, sillä aiemmin en muka ole erityisemmin ko herran tekemisistä innostunut. (Päivä päivältä ajattelen tätä vähemmän, ehkä mä jossain vaiheessa pääsen yli eksästä, mutta: Sillä taisi olla jotain tekemistä asian kanssa.)
Ja tietysti käyttäydyin koko viikonlopun, kuin hieno nainen konsanaan. Ihan täysiä. Mutta pyh ei haittaa, jos en olisi tahditon ja vähän säädytön, en olisi minä. Ja minä pidän minuna olemisesta.
Vähän on kyllä pasmat sekaisin tässä. Tiedän ihan tismalleen mitä haluan. (Ja mitä en halua. Yksi ikävänä painona tuntunut asia sai kunnon päätöksen viikonloppuna. Tai siis. Pois ilmasta leijuvat odotukset, olisi pitänyt ehkä aiemmin, mutta olisi voinut luulla radiohiljaisuudesta päättelevän. Minua kuuluu kohdella kuin kukkaa kämmenellä, ei päin vastoin. Saatana.) Mutta en ehkä tiedäkään. Tai tiedän, mutta ympärille on ilmestynyt varteenotettavia vaihtoehtoja, jotka voi olla vaihtoehtoja tai sitten vaan kuvittelen niiden olevan. Ja näinkin on hyvä toki. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Saatana. MIEHET.
Nyt oon vaan kun en oliskaan ja hommat menee aina omalla painollaan suuntaan jos toiseen ja vaikka junnaiskin niin junnaa hyvin ja nyt on kesä ja lauantaina tiedossa loistava tyttöjenilta ja kaikki on ihanasti ja meikäläinen on hoikistunut lisää ja hihii.
Eilinen työpäivä oli kyllä siitä eeppisemmästä päästä. Näin reilun tunnin yhtä lempparikollegoistani ja sit vietinkin loppuillan korppikotkan kanssa. Sillä tosin on melko progressiivinen käsitys työaikojen noudattamisesta, onneksi, sain olla rauhassakin. Ja anskattoo, kuinka kuulen tekemättömistä töistä, kun kohta meen taas. Kun ei ehdi, ei ehdi. Hyvä, että myymään ehti. Ei ole tapana jättää kioskia tuohon kondikseen lähtiessä, mutta helvetti. Ei ole myöskään tapana tehdä ylitöitä ilmaiseksi. Nyt päästäänkin siihen opasosuuteen: jos meinaat tintata kolme päivää täysiä, ota maanantai vapaaksi.
Ja ah. Tieto noista koulujutuista tulee vissiin tänään. Tai "aikaisintaan", mutta siis joo. Kuolen täysiä. Olen ajatellut aika lailla koko ajan, etten pääse, mutta nyt en osaa enää olla pessimisti. Se helpottaisi pettymyksen kanssa, mutta en mä tahdo enkä halua tehdä mitään muuta. Elämä olisi helpompaa, jos en olisi päässyt jatkoon.
Nyt nautin kupin maittavaa(todellakin) pikakahvia ja harkitsen, josko töissä kävisi kääntymässä. Puuh.
Sunnuntaina kohtasin hurjan menneisyyteni, kohdatkaa tekin, siitä tulee hyvä fiilis.
Oli Tuska. Ihana Tuska. Hillittömän hyvät bileet.
Sain takaisin ystävän vuosien takaa, miten ehdottoman paras läppä ikinä se. My heart belongs to daddy :----------------D Mutta siis ihan oikeasti tosissaan, aivan mahdottoman parasta.
Ja hyviä musiikkiasioita siellä myös. Devin vei mun sydämeni, tuli melkoisena yllätyksenä, sillä aiemmin en muka ole erityisemmin ko herran tekemisistä innostunut. (Päivä päivältä ajattelen tätä vähemmän, ehkä mä jossain vaiheessa pääsen yli eksästä, mutta: Sillä taisi olla jotain tekemistä asian kanssa.)
Ja tietysti käyttäydyin koko viikonlopun, kuin hieno nainen konsanaan. Ihan täysiä. Mutta pyh ei haittaa, jos en olisi tahditon ja vähän säädytön, en olisi minä. Ja minä pidän minuna olemisesta.
Vähän on kyllä pasmat sekaisin tässä. Tiedän ihan tismalleen mitä haluan. (Ja mitä en halua. Yksi ikävänä painona tuntunut asia sai kunnon päätöksen viikonloppuna. Tai siis. Pois ilmasta leijuvat odotukset, olisi pitänyt ehkä aiemmin, mutta olisi voinut luulla radiohiljaisuudesta päättelevän. Minua kuuluu kohdella kuin kukkaa kämmenellä, ei päin vastoin. Saatana.) Mutta en ehkä tiedäkään. Tai tiedän, mutta ympärille on ilmestynyt varteenotettavia vaihtoehtoja, jotka voi olla vaihtoehtoja tai sitten vaan kuvittelen niiden olevan. Ja näinkin on hyvä toki. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Saatana. MIEHET.
Nyt oon vaan kun en oliskaan ja hommat menee aina omalla painollaan suuntaan jos toiseen ja vaikka junnaiskin niin junnaa hyvin ja nyt on kesä ja lauantaina tiedossa loistava tyttöjenilta ja kaikki on ihanasti ja meikäläinen on hoikistunut lisää ja hihii.
Eilinen työpäivä oli kyllä siitä eeppisemmästä päästä. Näin reilun tunnin yhtä lempparikollegoistani ja sit vietinkin loppuillan korppikotkan kanssa. Sillä tosin on melko progressiivinen käsitys työaikojen noudattamisesta, onneksi, sain olla rauhassakin. Ja anskattoo, kuinka kuulen tekemättömistä töistä, kun kohta meen taas. Kun ei ehdi, ei ehdi. Hyvä, että myymään ehti. Ei ole tapana jättää kioskia tuohon kondikseen lähtiessä, mutta helvetti. Ei ole myöskään tapana tehdä ylitöitä ilmaiseksi. Nyt päästäänkin siihen opasosuuteen: jos meinaat tintata kolme päivää täysiä, ota maanantai vapaaksi.
Ja ah. Tieto noista koulujutuista tulee vissiin tänään. Tai "aikaisintaan", mutta siis joo. Kuolen täysiä. Olen ajatellut aika lailla koko ajan, etten pääse, mutta nyt en osaa enää olla pessimisti. Se helpottaisi pettymyksen kanssa, mutta en mä tahdo enkä halua tehdä mitään muuta. Elämä olisi helpompaa, jos en olisi päässyt jatkoon.
Nyt nautin kupin maittavaa(todellakin) pikakahvia ja harkitsen, josko töissä kävisi kääntymässä. Puuh.
Sunnuntaina kohtasin hurjan menneisyyteni, kohdatkaa tekin, siitä tulee hyvä fiilis.
torstai 1. heinäkuuta 2010
Nuoren Mirjamin opas arjen haasteisiin, osa 347.
Älä ikinä lähde ulos sisäänajamattomissa kengissä.
Tragedia. Mikä valtava tragedia. Minulla on kenkiä, paljon kenkiä. Pitkälle neljättäkymmentä paria. Kauniita ihania korkokenkiä ja sieviä pikkukenkiä. Menen Tuskaan: TENNAREISSA.
Sydämeni vuotaa verta (kilpaa kantapään kanssa).
maanantai 28. kesäkuuta 2010
pieniä juttuja, isoja juttuja, liikaa juttuja
A niinkuin ahdistaa.
Toivonpahan vaan, etten ole kussut kaikkia asioitani ihan täysiä.
Ja olen ruskettunut! FAIL. Parina päivänä olen lähtenyt ovesta kuvitellen, etten aio viettää aikaa ulkona, jäänyt nassi rasvaamatta. Kaunis alabasterinvaalea ihoni on jotain aivan muuta nyt.
Meinaa kaikki hommat lähteä käsistä tässä nyt. Itseäni niskasta otan. En tiedä auttaako. Siis ihan kaikki. Seuraavaksi asetan itseni ja oman hyvinvointini etusijalle. Niin varmaan.
Mutta aamulla menen ja poljen ainakin sata kilometriä. Ehkä tuhat.
Haluan kaiken.
Toivonpahan vaan, etten ole kussut kaikkia asioitani ihan täysiä.
Ja olen ruskettunut! FAIL. Parina päivänä olen lähtenyt ovesta kuvitellen, etten aio viettää aikaa ulkona, jäänyt nassi rasvaamatta. Kaunis alabasterinvaalea ihoni on jotain aivan muuta nyt.
Meinaa kaikki hommat lähteä käsistä tässä nyt. Itseäni niskasta otan. En tiedä auttaako. Siis ihan kaikki. Seuraavaksi asetan itseni ja oman hyvinvointini etusijalle. Niin varmaan.
Mutta aamulla menen ja poljen ainakin sata kilometriä. Ehkä tuhat.
Haluan kaiken.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
unohdin tehdä juhannustaikoja - fail
No niin.
Menin sinne vihkitilaisuuteen sitten. Hivenen ironista, että mulla oli päällä mekko, jonka olin tehnyt kaasonmekkoni protona.
(Ja siellä oli entinen ja sen nykyinen ja se entinen näytti oikeastaan aika onnelliselta ja se oli oikeastaan aika kiva. )
Mutta voi hyvä luoja mä vollotin.
Muutenkin tunnen kaiken aina ihan täysiä
(Ridge ja Brooke saa toisensa -> iso paketti nenäliinoja needed),
morsian oli niin kaunis ja sulhasesta huokui lämpö ja rakkaus kilometrien päähän ja pappi puhui ihanasti ja lapset käveli ensin alttarille söpösti käsi kädessä ja rakkaus on vain niin kaunista.
Ja siihen päälle vielä vähän vanhan suhteen suruja. Tai siis. Tajusinhan tärkeän seikan: on aivan helvetin hyvä, että me ei sanottu tahdon. (Tai olenhan sen tajunnut jo aiemmin tässä kolmen kuukauden aikana, mutta eilen se kolahti tietoisuuteen melkoidella rytinällä kunnolla.)
Vaimo(ex-morsian, hihi) oli kovin otettu ja iloinen, kun päätin tulla paikalle. Jäi hyvä mieli. Rakkaus on vain niin kaunista.
Pitäjänkirkolta suuntasinkin grillaamaan toiseen päähän Vantaata, parin tunnin reissusta tuli jotain ihan muuta.
(Hassua sanoa menevänsä Vantaalle)
Olihan hieno Juhannus. Hyvä Juhannus.
Olin ostanut neljä siideriä, ajattelin juovani ne ja lähteväni kotiin, sillä edellisyönä oli kertynyt unta ehkä kaksi tuntia. (Torstaina piti totta tosiaan vähän esijussitella, ilta päättyi yllättävällä, mutta hyvällä tavalla. Voipi olla, etten hyppää polkupyörän selkään vielä huomennakaan.)
Melko alkuillasta olin aivan valmis lähtemään kotiin. Tuli aivan tavattoman ulkopuolinen olo jostain syystä. Ahdisti ja puristi mielettömästi. (En sitten tiedä vaikuttiko, kun tajusin ympärilläni olevan pelkkiä pariskuntia.)
Oli todella hyvä, että päätin korkata kolmannen vielä ainakin, sillä en tosiaan turhaan kutsu niitä ihmisiä ystävikseni. Laulaen ja soittaen. Tyttöjen juttuja jutellen. Punaviiniä juoden. (Kahteen vuoteen en ole voinut sietää moista juomaa, puistatusreaktio pelkästä tuoksusta on välitön, kovin maistui eilen kyllä.) Ja fyra stycker av sojakorvia grillaten. Kokkoa katsellen! Aamuyöstä ystävän äidin miehen kanssa Lynyrd Skynyrdiä täysiä jammaten.
Ja töihin 11.45.
Ei nyt ihan samoilla silmillä, onneksi. Lähemmäs kyllä. Suoraan tuolta, meikittä ja juhlamekossa.
Ei hyvä työpäivä, ei. Sisäinen asiakaspalvelijani oli päättänyt pitää vapaapäivän. Ja paskiaisturisti huijasi 15 € vaihtorahakikalla. (Parastahan tässä on se, että en koe tulleeni huijatuksi, sillä tiesin koko ajan olevani oikeassa. Olin.)
Onneksi nyt olen turvallisesti kotona. Voi laittaa pyykit pyörimään ja syödä mehujäätä ja kuolla kolmesti yhden illan aikana.
Pakkasessa on ehkä ruokaa, omnom, ruoka on hyvää. Ja kaakaota aion juoda.
Ja haaveilla.
Ensi viikon viikonloppuun on melkein viikko. Saisi olla jo.
Sitä odotellessa jotain kevyempää.
Menin sinne vihkitilaisuuteen sitten. Hivenen ironista, että mulla oli päällä mekko, jonka olin tehnyt kaasonmekkoni protona.
(Ja siellä oli entinen ja sen nykyinen ja se entinen näytti oikeastaan aika onnelliselta ja se oli oikeastaan aika kiva. )
Mutta voi hyvä luoja mä vollotin.
Muutenkin tunnen kaiken aina ihan täysiä
(Ridge ja Brooke saa toisensa -> iso paketti nenäliinoja needed),
morsian oli niin kaunis ja sulhasesta huokui lämpö ja rakkaus kilometrien päähän ja pappi puhui ihanasti ja lapset käveli ensin alttarille söpösti käsi kädessä ja rakkaus on vain niin kaunista.
Ja siihen päälle vielä vähän vanhan suhteen suruja. Tai siis. Tajusinhan tärkeän seikan: on aivan helvetin hyvä, että me ei sanottu tahdon. (Tai olenhan sen tajunnut jo aiemmin tässä kolmen kuukauden aikana, mutta eilen se kolahti tietoisuuteen melkoidella rytinällä kunnolla.)
Vaimo(ex-morsian, hihi) oli kovin otettu ja iloinen, kun päätin tulla paikalle. Jäi hyvä mieli. Rakkaus on vain niin kaunista.
Pitäjänkirkolta suuntasinkin grillaamaan toiseen päähän Vantaata, parin tunnin reissusta tuli jotain ihan muuta.
(Hassua sanoa menevänsä Vantaalle)
Olihan hieno Juhannus. Hyvä Juhannus.
Olin ostanut neljä siideriä, ajattelin juovani ne ja lähteväni kotiin, sillä edellisyönä oli kertynyt unta ehkä kaksi tuntia. (Torstaina piti totta tosiaan vähän esijussitella, ilta päättyi yllättävällä, mutta hyvällä tavalla. Voipi olla, etten hyppää polkupyörän selkään vielä huomennakaan.)
Melko alkuillasta olin aivan valmis lähtemään kotiin. Tuli aivan tavattoman ulkopuolinen olo jostain syystä. Ahdisti ja puristi mielettömästi. (En sitten tiedä vaikuttiko, kun tajusin ympärilläni olevan pelkkiä pariskuntia.)
Oli todella hyvä, että päätin korkata kolmannen vielä ainakin, sillä en tosiaan turhaan kutsu niitä ihmisiä ystävikseni. Laulaen ja soittaen. Tyttöjen juttuja jutellen. Punaviiniä juoden. (Kahteen vuoteen en ole voinut sietää moista juomaa, puistatusreaktio pelkästä tuoksusta on välitön, kovin maistui eilen kyllä.) Ja fyra stycker av sojakorvia grillaten. Kokkoa katsellen! Aamuyöstä ystävän äidin miehen kanssa Lynyrd Skynyrdiä täysiä jammaten.
Ja töihin 11.45.
Ei nyt ihan samoilla silmillä, onneksi. Lähemmäs kyllä. Suoraan tuolta, meikittä ja juhlamekossa.
Ei hyvä työpäivä, ei. Sisäinen asiakaspalvelijani oli päättänyt pitää vapaapäivän. Ja paskiaisturisti huijasi 15 € vaihtorahakikalla. (Parastahan tässä on se, että en koe tulleeni huijatuksi, sillä tiesin koko ajan olevani oikeassa. Olin.)
Onneksi nyt olen turvallisesti kotona. Voi laittaa pyykit pyörimään ja syödä mehujäätä ja kuolla kolmesti yhden illan aikana.
Pakkasessa on ehkä ruokaa, omnom, ruoka on hyvää. Ja kaakaota aion juoda.
Ja haaveilla.
Ensi viikon viikonloppuun on melkein viikko. Saisi olla jo.
Sitä odotellessa jotain kevyempää.
perjantai 25. kesäkuuta 2010
oho
Juhannus.
Juuri nyt mun pitäisi olla tärkeän ihmisen orjatyöläisenä ja kuivata sen kyyneliä ja suoristaa laahusta ja tarkastaa boolin makua ja ja ja ja. Siis tahtoisin. Oikeasti. Kaason tehtävä olisi ollut superkunnia. Mutta ei, istun yksin krapulassa kotona kuuntelemassa huutavaa pyykkikonetta. (ja Vicky Rostia)
Ihana juhannusmorsian, kamala juhannussulhasen bestman. En mä olisi pystynyt.
Tuli haikea olo, kun tuo ihana nainen soitti aiemmin ja kriiseili. Olisi tehnyt mieli olla paikalla ja korjata sen kimppu ja juosta asioilla ja kaikkea.
Ei hitto. Mitä mä tässä kirjoitan ja angstaan.
Nyt suihkuun ja kirkkoon. Tahdon nähdä, kun ne ihanat sanoo tahdon.
Juuri nyt mun pitäisi olla tärkeän ihmisen orjatyöläisenä ja kuivata sen kyyneliä ja suoristaa laahusta ja tarkastaa boolin makua ja ja ja ja. Siis tahtoisin. Oikeasti. Kaason tehtävä olisi ollut superkunnia. Mutta ei, istun yksin krapulassa kotona kuuntelemassa huutavaa pyykkikonetta. (ja Vicky Rostia)
Ihana juhannusmorsian, kamala juhannussulhasen bestman. En mä olisi pystynyt.
Tuli haikea olo, kun tuo ihana nainen soitti aiemmin ja kriiseili. Olisi tehnyt mieli olla paikalla ja korjata sen kimppu ja juosta asioilla ja kaikkea.
Ei hitto. Mitä mä tässä kirjoitan ja angstaan.
Nyt suihkuun ja kirkkoon. Tahdon nähdä, kun ne ihanat sanoo tahdon.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Elämä on metkuseikkailu.
Minä en ole spontaani ihminen.
Tai olen, mutta turvallisissa asioissa. Siis en ole.
Mutta niin se elämä yllättää, superkiva ilta sai arvoisensa päätöksen, kun uskalsin heittäytyä.
Oi oli kyllä ah ihanaa. Maailman parhaita ihmisiä on nuo tyypit, joita ystävikseni kutsun. Ja hyvää kakkua ne tekee. Ja päivänsankarin äitikin on kyllä ihan paras. Leikittiin hura-hura-häitä kaatosateessa -> otsatukka lyttyyn, minullepa kaivettiin superhyvä kiharrin ja pääsin heittäytymään tukka hyvin :) Sateenvarjoakin lainattiin! Ja aamulla monelta suunnalta soitettiin! Kyllä, olen elossa ja voin hyvin. Ihania nuo, huolehtivaiset, tuntee itsensä tärkeäksi.
Ja Vickan oli niiiiiiin kaunis. ♥
Kuninkaallinen hääsää ja kaikkea.
Ja eilen oli päällä mekko, joka ei ole ollut sopiva vuosiin. Sekin vielä.
TÄYDELLISTÄ.
Tai olen, mutta turvallisissa asioissa. Siis en ole.
Mutta niin se elämä yllättää, superkiva ilta sai arvoisensa päätöksen, kun uskalsin heittäytyä.
Oi oli kyllä ah ihanaa. Maailman parhaita ihmisiä on nuo tyypit, joita ystävikseni kutsun. Ja hyvää kakkua ne tekee. Ja päivänsankarin äitikin on kyllä ihan paras. Leikittiin hura-hura-häitä kaatosateessa -> otsatukka lyttyyn, minullepa kaivettiin superhyvä kiharrin ja pääsin heittäytymään tukka hyvin :) Sateenvarjoakin lainattiin! Ja aamulla monelta suunnalta soitettiin! Kyllä, olen elossa ja voin hyvin. Ihania nuo, huolehtivaiset, tuntee itsensä tärkeäksi.
Ja Vickan oli niiiiiiin kaunis. ♥
Kuninkaallinen hääsää ja kaikkea.
Ja eilen oli päällä mekko, joka ei ole ollut sopiva vuosiin. Sekin vielä.
TÄYDELLISTÄ.
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Note to self: Rakasta isääsi ja äitiäsi.
Se hetki, kun tajuaa kaiken menevän lujaa päin seinää, eikä voi asialle mitään. Se on aika syvältä. Sitten on isi. Isi hoitaa. Daddy's little girl vain tärisee ja vollottaa, kun isi hoitaa.
Kiitos isi.
Tässä aikuinen ihminen ihan itse terve päivää.
Oli hullua herätä aamulla, torkutin melkein tunnin ja jatkuvasti mukamas havahduin siihen, että suihku on vapaa. Tai siis. Että täällä olisi joku muu, joka vapauttaisi kylppärin mun käyttööni jälkeensä. Olen asunut puoli vuotta, melkein kuusi kuukautta, 169 päivää, yksin tässä ja nyt kuvittelen jonkun jakavan mun aamuni.
Oli vähän hassu olo, kun kunnolla heräsin.
Hullua, ihmisen ikävä toisen luo ja mikä ihastus. Ei tässä näin pitänyt käydä.
Enkä missään nimessä ole katkera sinkku, joka tarttuisi jokaiseen oljenkorteen, ei, ehei. Mihin mulla olisi kiire, valmiissa maailmassa. Nuori ihminen.
Vähän vaan tuntuu hassulta olla yksin. (Kun olenkin ollut niin järjettömän pitkään, sunnuntaina 11 viikkoa :---------------------)
Voi miten mä rakastankaan olla yksin. Hetkittäin tajuan, miten uskomattoman onnellinen olen ollut pääsiäisen jälkeen. Ja onnekas. Rakkaita ihmisiä ympärillä. Ja maailman parhaat äiti ja iskä. Siis ihan kaikista parhaat. Kun voitan lotossa paljon rahaa, ostan niille jonkun miljoona ruusua. Ainakin.
Miten kivaa, pitelen alle kahden tunnin päästä hyppysissäni Tuska-lippua. Meinasi jäädä kesän parhaat kinkerit pahasti väliin, kun venkoilin keskenäni ja ahdistuin turhaan. Olihan se right mun ja J:n juhla, siellä tavattiin, siellä juhlittiin täyttyviä vuosia, MUTTA. Kävinhän mä siellä ennenkin. Ja aina oli kivaa. Myöhemmin ei aina. Siis mulla on luultavasti tänä vuonna todella kivaa. Seurue ehkä puuttuu vaan. Tai ei puutu, mutta. Aina kaikkialla on mutta. Voisin olla Jutta Urpilainen. Onneksi on puhelin ja paljon kavereita siellä. Olen saanut luvan liittyä seurueeseen, jossa en ehkä välttämäti viihdy ihan koko viikonloppua. Mainio porukka, ei siinä. Mutta se sekoilun ja dokaamisen määrä :-----------DDDD Edes tämä uusi elämäni ei auta sen ymmärtämisessä. Toki sitä on hauska seurata vierestä, mutta KOLME PÄIVÄÄ.
No, vannomatta paras. Mutta jos näette mun lotraavan sianveren kanssa, hakekaa pois ja juottakaa paljon kahvia.
Nyt pyykit narulle, lisää kahvia, hesari ja papiljotit. Ja Marilyniä, ihanaa Marilyniä.
Kiitos isi.
Tässä aikuinen ihminen ihan itse terve päivää.
Oli hullua herätä aamulla, torkutin melkein tunnin ja jatkuvasti mukamas havahduin siihen, että suihku on vapaa. Tai siis. Että täällä olisi joku muu, joka vapauttaisi kylppärin mun käyttööni jälkeensä. Olen asunut puoli vuotta, melkein kuusi kuukautta, 169 päivää, yksin tässä ja nyt kuvittelen jonkun jakavan mun aamuni.
Oli vähän hassu olo, kun kunnolla heräsin.
Hullua, ihmisen ikävä toisen luo ja mikä ihastus. Ei tässä näin pitänyt käydä.
Enkä missään nimessä ole katkera sinkku, joka tarttuisi jokaiseen oljenkorteen, ei, ehei. Mihin mulla olisi kiire, valmiissa maailmassa. Nuori ihminen.
Vähän vaan tuntuu hassulta olla yksin. (Kun olenkin ollut niin järjettömän pitkään, sunnuntaina 11 viikkoa :---------------------)
Voi miten mä rakastankaan olla yksin. Hetkittäin tajuan, miten uskomattoman onnellinen olen ollut pääsiäisen jälkeen. Ja onnekas. Rakkaita ihmisiä ympärillä. Ja maailman parhaat äiti ja iskä. Siis ihan kaikista parhaat. Kun voitan lotossa paljon rahaa, ostan niille jonkun miljoona ruusua. Ainakin.
Miten kivaa, pitelen alle kahden tunnin päästä hyppysissäni Tuska-lippua. Meinasi jäädä kesän parhaat kinkerit pahasti väliin, kun venkoilin keskenäni ja ahdistuin turhaan. Olihan se right mun ja J:n juhla, siellä tavattiin, siellä juhlittiin täyttyviä vuosia, MUTTA. Kävinhän mä siellä ennenkin. Ja aina oli kivaa. Myöhemmin ei aina. Siis mulla on luultavasti tänä vuonna todella kivaa. Seurue ehkä puuttuu vaan. Tai ei puutu, mutta. Aina kaikkialla on mutta. Voisin olla Jutta Urpilainen. Onneksi on puhelin ja paljon kavereita siellä. Olen saanut luvan liittyä seurueeseen, jossa en ehkä välttämäti viihdy ihan koko viikonloppua. Mainio porukka, ei siinä. Mutta se sekoilun ja dokaamisen määrä :-----------DDDD Edes tämä uusi elämäni ei auta sen ymmärtämisessä. Toki sitä on hauska seurata vierestä, mutta KOLME PÄIVÄÄ.
No, vannomatta paras. Mutta jos näette mun lotraavan sianveren kanssa, hakekaa pois ja juottakaa paljon kahvia.
Nyt pyykit narulle, lisää kahvia, hesari ja papiljotit. Ja Marilyniä, ihanaa Marilyniä.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Rakkauden kesä, my ass.
Ei saatana.
Tämä on just niin tätä, olen niin täydellisen oma itseni ettei mitään.
Sanon vaan, että kyllä, olen todellakin edelleen tyytyväinen siihen, että lähdin umpipaskasta suhteesta kävelemään, mutta.
Ei tämä villi sinkkuelämä taida olla mun juttuni. Kaveri sanoi taannoin hassusti "Sä olet niinku seurustelevaa tyyppiä."
Mä olen uskomattoman huono tässä nyt. Sydän räjähtää kappaleiksi tästä pakahtumisesta, mutta pelkään rukkasia ns. sikana ja olen aika varma, että sellaiset saisinkin ja välimatka ja typerä teini-ihastus ja mitä. En mä siis tältä istumalta mihinkään vakavaan parisuhteeseen olisi valmis, ei, mutta olis kiva, jos voisi lähettää toiselle ällösöpöjä tekstiviestejä pitkin päivää ja voisi toivottaa hyvää yötä ja huomenta ja sanoa ääneen, että vitsi, oletpas ihana. Ja ehkä joskus herätä sen vierestä. Ja hiljaa hyvä tulee. Tai sit ei.
Mun ihan oikeasti täytyy nyt olla vaan ihan hiljaa ja ottaa minkä saan, jos saan. Argh. En kyllä taida saada. (Itsetunto, niin mikä?)
Olen niin 13 ja niin drama queen ja kaikkea. Ainakin sen 13 ja drama queen.
En itsekään kestä.
Ihastumisen tunne on kyllä ehdottomasti paras tunne ikinä, mutta tietyssä pisteessä ahdistaa. Esim nyt. Önnönnöö. Sanon.
Ja siis, täydellistä. Täydellistä typeryyttä. Jes.
Onneksi voin aina kuunnella hyvää musiikkia ja hengittää syvään. Kuunnelkaa tekin, vaikka elämäni soundtrackia.
Tämä on just niin tätä, olen niin täydellisen oma itseni ettei mitään.
Sanon vaan, että kyllä, olen todellakin edelleen tyytyväinen siihen, että lähdin umpipaskasta suhteesta kävelemään, mutta.
Ei tämä villi sinkkuelämä taida olla mun juttuni. Kaveri sanoi taannoin hassusti "Sä olet niinku seurustelevaa tyyppiä."
Mä olen uskomattoman huono tässä nyt. Sydän räjähtää kappaleiksi tästä pakahtumisesta, mutta pelkään rukkasia ns. sikana ja olen aika varma, että sellaiset saisinkin ja välimatka ja typerä teini-ihastus ja mitä. En mä siis tältä istumalta mihinkään vakavaan parisuhteeseen olisi valmis, ei, mutta olis kiva, jos voisi lähettää toiselle ällösöpöjä tekstiviestejä pitkin päivää ja voisi toivottaa hyvää yötä ja huomenta ja sanoa ääneen, että vitsi, oletpas ihana. Ja ehkä joskus herätä sen vierestä. Ja hiljaa hyvä tulee. Tai sit ei.
Mun ihan oikeasti täytyy nyt olla vaan ihan hiljaa ja ottaa minkä saan, jos saan. Argh. En kyllä taida saada. (Itsetunto, niin mikä?)
Olen niin 13 ja niin drama queen ja kaikkea. Ainakin sen 13 ja drama queen.
En itsekään kestä.
Ihastumisen tunne on kyllä ehdottomasti paras tunne ikinä, mutta tietyssä pisteessä ahdistaa. Esim nyt. Önnönnöö. Sanon.
Ja siis, täydellistä. Täydellistä typeryyttä. Jes.
Onneksi voin aina kuunnella hyvää musiikkia ja hengittää syvään. Kuunnelkaa tekin, vaikka elämäni soundtrackia.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Olen: seonnut.
Mikä harmi ja häpeä, vapaapäivästä huolimatta nukuin vain kymmenen tuntia.
Henkilöstöpalveluista soittivat kymmeneltä ja houkuttelivat töihin. Puhumalla siitäkin onneksi päästiin.
Nyt vähän jännää. Olen toki eron jälkeen ruvennut harrastamaan liikuntaa ja lopettanut tupakoinnin, oikealla tiellä olen siis, mutta hitsi. Nyt olisi tarkoitus polkea vanhempien luo(koska äiti-ikävää voi lievittää huolehtimalla sen kukkasista :), sieltä kyläilemään ja sit kotiin. Eihän tuo ole enimmillään yhteen suuntaan kuin 16 kilometriä, mutta en ole varmaan kolmeen tai neljään vuoteen ajanut yli kahdeksaa kilometriä putkeen. Tuohan on jopa ihan suhteellisen lyhyt matka. Ja kehänvarsi on tasaista, mutta silti!
Päivän yhteissaldoksi tullee n. 35 kilometriä, siis mikä mainio tapa viettää aurinkoinen vapaapäivä.
Vähän naurattaa, kun olen vuosi toisensa jälkeen päättänyt päästä rantakuntoon lokakuuksi(ja siinä sivussa lihonut 20 kiloa), nyt näyttää pahasti siltä, että tänä vuonna pääsen tavoitteeseeni. Hyvin on ainakin alkanut, motivaatiovaatteet mahtuu yllättäen päälle ja vanhat turvalliset jää isoiksi. (Ihana rakas turvariepunahkarotsikin roikkuu päällä!)
Hii, hieno yakkay-kypärä päässä kohta ja sit!
Henkilöstöpalveluista soittivat kymmeneltä ja houkuttelivat töihin. Puhumalla siitäkin onneksi päästiin.
Nyt vähän jännää. Olen toki eron jälkeen ruvennut harrastamaan liikuntaa ja lopettanut tupakoinnin, oikealla tiellä olen siis, mutta hitsi. Nyt olisi tarkoitus polkea vanhempien luo(koska äiti-ikävää voi lievittää huolehtimalla sen kukkasista :), sieltä kyläilemään ja sit kotiin. Eihän tuo ole enimmillään yhteen suuntaan kuin 16 kilometriä, mutta en ole varmaan kolmeen tai neljään vuoteen ajanut yli kahdeksaa kilometriä putkeen. Tuohan on jopa ihan suhteellisen lyhyt matka. Ja kehänvarsi on tasaista, mutta silti!
Päivän yhteissaldoksi tullee n. 35 kilometriä, siis mikä mainio tapa viettää aurinkoinen vapaapäivä.
Vähän naurattaa, kun olen vuosi toisensa jälkeen päättänyt päästä rantakuntoon lokakuuksi(ja siinä sivussa lihonut 20 kiloa), nyt näyttää pahasti siltä, että tänä vuonna pääsen tavoitteeseeni. Hyvin on ainakin alkanut, motivaatiovaatteet mahtuu yllättäen päälle ja vanhat turvalliset jää isoiksi. (Ihana rakas turvariepunahkarotsikin roikkuu päällä!)
Hii, hieno yakkay-kypärä päässä kohta ja sit!
Juhlallista.
Onhan hullua. Kirjoitan ensimmäistä oikeaa blogitekstiäni.
Toki LJ:ssä on noita useamman vuoden ajalta, mutta ne on piilotettu vain kavereiden silmille ja tämä uusi ja ihmeellinen elämä vaatii uuden bloginkin. Ja ehkä myös vähän yleisön pyynnöstä.
(Antakaa anteeksi, jos tämä näyttää hassulta tms, opettelen, opettelen.)
Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä, miten hienolta se tuntuukaan.
Istun paksulla villamatollani huonossa asennossa ja tankkaan vihreää teetä ja ehkä jopa vähän pillitän. Puolen vuoden jälkeenkin on hetkittäin vaikea ymmärtää, että tämä on ihan oikeasti minun kotini, minun elämäni, minun päätökseni, minun ratkaisuni. Myös ne väärät ratkaisut on minun. Paitsi en usko vääriin ratkaisuihin, siitä hullu kristitty, että uskon kohtaloon. Jos en olisi aiemmin tehnyt niitä vääriä päätöksiä, en nyt itkisi onnesta pohjoishelsinkiläisen yksiöni lattialla. Itkisinkö onnesta - no todellakin.
Iltamusiikiksi suositan kevään teemalaulua:
Connie Stevens - Blame it on my youth
Erityisesti sille yhdelle, jonka en toivoisi laittavan ihan kaikkea kännin piikkiin. Saatan joskus olla myös tosissani. Vaikken olekaan siinä kovin hyvä. Opettelen, opettelen.
Nyt itkettää vähän enemmän. On ehkä hieman äitiä ikävä. Ihan hullua, ennen en sietänyt sekuntiakaan sen uteluja, nyt en osaa olla muutamaa päivää ilman puhelua. Mulla on ehkä maailman paras äiti.
Olen ollut kohta vuorokauden hereillä, eikä ehkä nukuta enää sittenkään. Miksei kaikki voi tapahtua nyt heti tällä sekunnilla?
Odottelu on kärsivällisille ihmisille.
Toki LJ:ssä on noita useamman vuoden ajalta, mutta ne on piilotettu vain kavereiden silmille ja tämä uusi ja ihmeellinen elämä vaatii uuden bloginkin. Ja ehkä myös vähän yleisön pyynnöstä.
(Antakaa anteeksi, jos tämä näyttää hassulta tms, opettelen, opettelen.)
Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä, miten hienolta se tuntuukaan.
Istun paksulla villamatollani huonossa asennossa ja tankkaan vihreää teetä ja ehkä jopa vähän pillitän. Puolen vuoden jälkeenkin on hetkittäin vaikea ymmärtää, että tämä on ihan oikeasti minun kotini, minun elämäni, minun päätökseni, minun ratkaisuni. Myös ne väärät ratkaisut on minun. Paitsi en usko vääriin ratkaisuihin, siitä hullu kristitty, että uskon kohtaloon. Jos en olisi aiemmin tehnyt niitä vääriä päätöksiä, en nyt itkisi onnesta pohjoishelsinkiläisen yksiöni lattialla. Itkisinkö onnesta - no todellakin.
Iltamusiikiksi suositan kevään teemalaulua:
Connie Stevens - Blame it on my youth
Erityisesti sille yhdelle, jonka en toivoisi laittavan ihan kaikkea kännin piikkiin. Saatan joskus olla myös tosissani. Vaikken olekaan siinä kovin hyvä. Opettelen, opettelen.
Nyt itkettää vähän enemmän. On ehkä hieman äitiä ikävä. Ihan hullua, ennen en sietänyt sekuntiakaan sen uteluja, nyt en osaa olla muutamaa päivää ilman puhelua. Mulla on ehkä maailman paras äiti.
Olen ollut kohta vuorokauden hereillä, eikä ehkä nukuta enää sittenkään. Miksei kaikki voi tapahtua nyt heti tällä sekunnilla?
Odottelu on kärsivällisille ihmisille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)