maanantai 16. syyskuuta 2013

Pussy's eleven.

Mulla on tommonen sydänkäpynen, jolla on tommonen blogi ko Hei, diary. Lykkäsi neiti haasteen minulle, apuva.


(Haasteen tarkoituksena on tehdä tunnetuksi blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.)

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
 

11 asiaa minusta:

1. Opin lukemaan 4-vuotiaana, luettujen kirjojen määrä on reilusti yli 1500, saattaa olla pian kolmannella tuhannellakin.

2.  Rakastan hyvää kahvia ja jauhan itse kahvipapuni, tänään vein töihin itselleni pressopannun, loppuu automaattikahvin juominen pakon alla nyt sitten sielläkin.

3. Olen lopettanut lihansyönnin 11-vuotiaana, näin ollen en ole koskaan maistanutkaan esimerkiksi kebabia tahi mustaa makkaraa.

4. Asun Tampereella, mutta olen kotoisin Vantaalta. Tampere on kuitenkin kahdessa ja puolessa vuodessa vienyt sydämeni, koti on tämä kaupunki.

5. Olen nelilapsisen perheen nuorimmainen, siihen maailmanaikaan iltatähti. Vähän lellipentu.

6. Koulutukseltani olen ylioppilas, kävin työn ohessa myöhemmin ammattikoulun, vaatetusompelijan tutkinto on yritystoimintaa ja yhtä ompelunäyttöä vajaa, kotikaupungin vaihtuessa jäi opinnot kesken. (Yliopisto ja kirjallisuustiede on tuolla tulevaisuudessa odottamassa minua.)

7. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja puhun asiasta mielelläni ääneen, sillä uskon ja toivon, että psyyken häiriöt menettävät "hullun leimaansa" ajan myötä, hyssyttelyn lopettaminen on tärkeää. Se on minulle arkea ja normaalia, sen kanssa voi elää eikä sitä tarvitse hävetä.

8. Minulla on kaksi kissaa, pörröiset perkeleet. Rakkaat.

9. Rakastan intohimoisesti vintagea: vaatteita, huonekaluja, esineitä ja estetiikkaa muutoinkin, 40-luvulta 60-luvun alkuun. Ja musiikkia, jazzia ja doo-woppia ja kaikkea! Kissoihini ja tyyliini voi tutustua täällä. Kyse on aikalailla elämäntavasta.

10. VIHAAN aivastamista, sattuu.

11. Olen melko pitkä, 178 cm, useimmiten lähemmäs 185, sillä KORKOKENGÄT.

Heidi kyseli:

1. Mikä on suosikkituoksusi? 
 
Olen ällöttävän stereotyyppinen, mutta Chanel nro. 5. Myös syyssade toimii.
 
2.  Mitä toivoisit joululahjaksi? 
 
Maailmanrauhaa ja vaahtokarkkeja? Kenwoodin kMixin blenderin, punaisena kiitos. 
 
3. Rakkain esineesi? 
 
Oh my, melkein väittäisin, että kamerani, olen kyllä pahasti materialisti, mutta ilman kameraani en eläisi, mekkoja ja kirjoituspöytiä saa uusia. (No siis kameroitakin toki kuulemma.)
 
4. Oletko tehnyt tänä vuonna jotain sinulle täysin uutta? 
 
 Apua, en? Tai ehkä juokseminen. Olen toki siis pinkonut ennenkin, mutta en kymmeneen vuoteen. Tänä vuonna juoksemisestani on tullut myös tavoitteellista.
 
5. Lempiruokasi? 
 
Punajuuri. Melkein mikä tahansa punajuuriruoka. (Paitsi ei etikka-, en ole koskaan maistanutkaan. Tuorettakin ensimmäistä kertaa ollessani 18-vuotias.)
 
6. Mitä teet/tekisit mieluiten vapaapäivänäsi? 
 
Ensin nukun, sitten nukun.
 
7. Millaisia kirjoja löytyy kirjahyllystäsi? 
 
 Nyt kannattaa katsoa tuo ihan ensimmäinen itsestäni kertoma asia, on tuossa nimittäin muutama opus. Olen kyllä nähnyt vaikuttavampiakin ilmestyksiä, ei sillä. Lempikirjani löytyvät kaikki, samoin lempitähtieni elämänkertoja (mm. Edith Piaf, Tauno Palo, Greta Garbo, Marilynin elämänkertoja kerään.). Klassikoita, venäläistä näytelmäkirjallisuutta, kaikki Harry Potterit, taidekirjoja, feministi-kirjallisuutta, keittokirjoja, vaatetusalan oppikirjoja, kauheasti kaikkea, mutta ei yhtään tarpeeksi!
 
8. Terapeuttisin harrastus tai puuha? 
 
Kirjoittaminen ja juokseminen. Kirjoittamalla puran, juoksemalla tyhjennän päätä.
 
9. Mitä pelkäät? 
 
Vettä. Meinasin hukkua syksyllä 2005, enkä sen jälkeen ole uinut. Yritin ilmoittautua aikuisten uimakouluun tänä syksynä, mutta arvonnassa jäin täyden ryhmän ulkopuolelle.
 
10. Missä vietit lapsuutesi? 
 
Täysin omassa pienessä todellisuudessani.
 
11. Mistä haaveilet?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan: onnellisuudesta.


Ja sitten haastetuille tässä vastattavaa niin:

1. Kaikkien aikojen lempielokuvasi?
2. Mikä sinusta piti tulla isona, kun olit lapsi?
3. Ja mikä sitten tuli?
4. Kahvia vai teetä vaiko ei kumpaakaan?
5. Kun maailma on pielessä ja kamala, mikä auttaa?
6. Lempivuodenaikasi?
7. Missä asuisit kaikista mieluiten ja miten?
8. Hame vai housut?
9. Minkälaisia kirjoja luet? (Vai luetko ylipäätään?)
10. Löytyykö lemmikkejä?
11. Mistä tietää olevansa onnellinen?


Ja niin, ne haastetut. En ehkä lue yhtätoista blogia. Tai jos luenkin, on iso osa vähän suurempia internationaaleja vintage-blogeja.


Kolmiosirkukseen olen törmännyt jossain fb-ryhmässä, ihmeellinen ja lahjakas monitaiturinainen siellä.

Piss-brew with a hint of cranberry on ihanan Pippariinan elämäjuttublogi. Pisteliästä ja osuvaa asiaa. Ja mahtava koira, ihan tosi mahtava koira.

Hell yeah, I do! on hääblogi, jota rupesin puolivahingossa lukemaan vastaeronneena, jäin koukkun ja nyt tuo rouva on lupaillut jatkavansa blogaamista.


Kolme on melkein yksitoista, tavallaan.



Staattisuus, sairaus, suru.

Kyllästyttää. Kyllästyttää niin paljon, että ahdistaa.

Elämässäni ei tapahdu mitään. Olen peräänkuuluttanut jonkinlaista mullistusta jo pidempään, mutta ei, mitään ei tapahdu. Monesti on toki meinannut, mutta kun jotain on tapahtumassa, kierähdänkin takaisin. Viikonloppuna taisin mullistaa ainakin yhden ihmisen käsityksen itsestäni. Joskus kuitenkin täytyy asettaa oman elämänsä päätähti ensimmäiselle sijalle. En tiedä (en usko) tuolla orastavan ystävyyden tuhoamisella (tai sen syyllä) olevan vaikutusta elämääni, mutta toivoisin niin todella lujasti. Edes hetkeksi.

Elämästäni katoaa ihmisiä, niitä sellaisia, jotka ovat olleet todella tärkeitä. Se sattuu, sattuu aivan saatanasti. Tämä helvetti, joka päässäni pyörii, tuntuu pahenevan vain. Masennusjaksot saavat lievästi psykoottisia piirteitä ja luulen sillä(kin) ajavani ihmisiä pois. Salaliittoteorioiden määrä on käsittämätön. Selkeinä hetkinä melkein naurattaa, joskin enimmäkseen hävettää. Kun musertavuuden aalto tulee, ei rationaalinen ajattelu ole kovin vahvasti läsnä.

Jäädessäni kolme viikkoa sitten pois töistä hetkeksi tein päätöksen siitä, että en anna toimiston sosiaalisten kuvoiden haitata elämääni. Sattuu vähemmän, jos jättäydyn itse pois enkä enää yritä pysyä mukana. Sitä en tiedä, koska ja miksi olen pudonnut porukasta, mutta hyväksyä se on pakko. Kahdeksasta neljään, maanantaista perjantaihin, ei muulloin. Kivuliainta tässä on se, että kollegat olivat ensimmäisiä ihmisiä, joihin tässä kaupungissa tutustuin, ilman heitä en luultavasti olisi pärjännyt.

Kiittämätön en kuitenkaan ole. On elämässä hyviäkin asioita ja jokaisesta naurun hetkestä olen kiitollinen. Jokaisesta ystävästäni, jokaisesta kauniista sanasta, niistä ihmisistä, jotka ovat hiljaa läsnä taikka huutaen rakastavat, kiitollinen, kyllä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Eskapisti.

Minä en jaksa enää paeta. Minä en jaksa enää huutaa.


Minä

en

jaksa

enää.