sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vaimomatskua.

Edellisen postauksen tiimoilta on anteeksi pyydetty ja annettu puolin jos toisin, ihana asia se.

Ihmeellinen ja hämmentävä ilta oli kyllä eilen, tutustutin kahden maailmani ihmisiä toisiinsa, annoin hirveän hyviä elämänohjeita kymmenen vuotta itseäni vanhemmalle entiselle narkkarille ja jätin jatkot väliin.

Isä kävi eilen tuomassa sohvan ja sänkyni (hyvästi 80 cm kapea asia, never again) ja korjailemassa asioita JA tuomassa ihan älyttömän määrän ruokatarpeita. Äidin kasvimaalta herkkuja, mustajuuria ja kesäkurpitsaa ja yrttejä ja kaikkea (ja herukkamehuja!). Tästä inspiroituneena lykkäsin hirveän määrän papuja likoamaan suunnitelmana keittää ja pakastaa ne tänään, krapulassa kun ei suurempiin ponnisteluihin pysty.

Koska jatkot tosiaan jäi väliin, heräsin suhteellisen virkeänä omasta sängystäni (sellaisesta, johon mahtuu molemmat kissat kainaloon), illalle oli kyllä suunnitelmia, mutta katsoin parhaaksi perua, vähän on tämän pääkopan kanssa tekemistä ja mikäpä olisi parempi tapa viettää aikaa itsensä kanssa, kuin keittiö? Lopputuloksena:

-litra valmiiksi keitettyjä soijapapuja
-litra valmiiksi keitettyjä valkoisia papuja
-puoli litraa papuja, joista en tiiä mitä kaikkia on, mutta pakasterasian kannessa lukee "ruma papumix"
-puoli litraa marinoituja soijapapuja
-iso törpöllinen chilin ja inkiväärin kanssa hillottua lampaankääpää
-valtava kattilallinen kesäkurpitsa-parsakaalikeittua (leppäsavusulatejuustolla maustettuna om nom nom)
-valtava kattilallinen rumista pavuista tehtyä savuista papu-paprika-mangoldi-tomaattipataa

Jos joku on varmaa, niin se, etten tule ainakaan kuolemaan nälkään tässä lähiaikoina. (Onnea sille, joka joskus minusta vaimon saa.) Olisin varmaan tehnyt enemmänkin ruokia, mutta pakasterasiat loppuivat kesken. Ja ehkä myös pakastimesta tila.

Puhuin tänään äitin kanssa pitkään puhelimessa ja luin sille ääneen 16-vuotiaana kirjoittamiani runoja. Yllättävää on se, että ne ei kaikki olekaan ihan hillittöntä myötähäpeää aiheuttavia.


" Se paita, joka tuoksui sinulta,
se on nyt pesussa.



Töölönlahti ei olekaan niin kaunis,
kuin kuvittelin.



Kasva aikuiseksi. "

 

torstai 27. joulukuuta 2012

pieni anteeksipyyntö

Huoh.

Minä menin ja satutin yhtä rakkaimmista ystävistäni - vahingossa.

Eihän tuo minua usko, mutta ns. kaikkeni olen nyt tehnyt. Mikäli anteeksipyyntö ei riitä, en tiedä, onko vaihtoehtoja. Tavallaan haluaisin myös kertoa, millä tavoin hän on minua satuttanut ja elämääni sotkenut ja välillä ihan suoraan sanottuna vituttanut, mutta se saattaisi olla huonoa käytöstä. En usko vanhojen riitojen kaiveluun, mutta kyseessä on asiat, joista en ole ääneen aiemmin sanonut. (Miksi, en tiedä. Kai halusin välttää konfliktia.) Eikä kyse tosiaan ollut mistään kostotoimista, kai noiden menneiden asioiden miettiminen on helpottanut itseni kanssa elämistä. Kuten aiemmasta postauksesta saattanee voida päätellä, en aio vihata itseäni. Kaikki meistä mokaa joskus, ihan jokainen.

Tämä nyt vaan ottaa päähän tämä tilanne. Olen edelleen melko uusi tässä kaupungissa ja kyseinen neiti on se ihminen, joka minut on tutustuttanut isoon osaan kavereistani (ja ystävistäni), ei nuo meidän riidoista välitä, mutta. Ihan kuin olisi eronnut ihmisestä, jonka kanssa on sama kaveripiiri. Ei kaikki ystävyyssuhteetkaan kestä (tiedän), mutta ahdistaa tämä nyt. Haluaisin vain sanoa, että OLEN PAHOILLANI. Kaikesta. Molempien puolesta. Ja ikävöin. Ihan saatanasti.

Kyllä, olen pahoillani. Ei, en tiedä mitä pitäisi tehdä.

lauantai 15. joulukuuta 2012

...

vahinko, lipsahdus, virhe
oman elämäni päätähti ja unohdetut vuorosanat

annetaan olla, anteeksi

itseinho ja minä, me emme pidä toisistamme
non, je ne regrette rien (tai niin ainakin itselleni uskottelen)

tiistai 4. joulukuuta 2012

uneton nalkalassa

Huoh. Haluaisin nukkua. Arvatkaas olenko ottanut niitä ketipinoreita? Ei ehei en tietenkään. Tajuan asian aina liian myöhään ja koko ajan on muka liikaa tekemistä, että voisi muistaa itsensä. Joka helvetin yö menee alle viiden tunnin unilla, eikä päivistä tule yhtään mitään. Erosta on nyt kuukausi ja lujaa on mennyt. Tosin nyt loppuu moinen ääliöily, tunnistan itsessäni sen, että jos nyt en rauhoitu, käy ihan todella huonosti. Olin aikeissa lähteä Helsinkiin huomenna juhlimaan, kyyti ja yöpaikka oli katsottu ja suunnitelma loistava, mutta. Sunnuntaina päähäni iski totuus, HUONO IDEA. Mania. Rakas ihana mania, painu helvettiin ja pysy siellä.
Olen kyllä hiukan jopa ylpeä itsestäni, kun tajusin. Koska ero ja työongelmat ja lääkkeiden lopettaminen saatiin kaikki mahdutettua samoihin aikoihin, on ollut tosiaan pieni huoli siitä, että tunnistanko itse oirehtimisen alkamista (kuten aiemmin todettua, olen maailman paras jälkiviisaudessa). Ainakin tähän asti on mennyt hyvin. Onnea Mirjami, siis.

Olen taas(edelleen) kipeä. Unettomuus, flunssa ja liikunnan puute ruokkivat kaikki toisiaan ja tästä on tullut ihan älytön kierre. Olin jo suunnitellut, että menen tällä viikolla salille, vaikka olisikin vähän flunssaa, mutta tänään herätessä "vähän flunssaa" oli vaihtunut alkavaksi kuolemantaudiksi. Kuumettahan ei tietenkään ole, ei minulla ikinä. Normaali ruumiinlämpö reilusti alle 36 (36.5 lämpöä, 37 kunnon kuume ja 39 sairaalakunnossa), aamulla herätessä oli 35.5 ja töihin lähtiessä reilua tuntia myöhemmin 34.6, pitäisiköhän tästä huolestua?

Alkaa oikeasti olla silkkaa valitusta ja ininää tämä nyt. On mulle tapahtunut kivojakin asioita. Niinkö jo aiemmin sanoin, olen hirveän onnellinen ystävistäni, hyviä ihmisiä. Rakastan ♥