tiistai 31. elokuuta 2010

Kuka minä olen?

Tämä tulevaisuusahdistus kasvaa päivä päivältä.

Vaikka ei sen tarvitsisi, enhän voi asioille mitään kuitenkaan ennen kevättä. Olen ollut niin varma siitä mitä haluan niin pitkään, mutta. Vanhat - poisheitetyt - haaveet alkavat muka nostaa päätään. Ja on melko kova fakta, että vaatetusalan työllisyysmahdollisuudet on kiven alla. Millä minä haaveideni suurperheen elätän työttömänä? Tai ärräntätinä.

Mitä jos en taaskaan pääse kouluun. Mitä jos haen jotain, mitä en koko sydämestäni halua ja pääsen enkä osaa olla menemättä enkä osaa mennä ja olla? Mitä jos minä en tiedä mitä haluan? ÄÄÄ. Mitä jos tajuan kymmenen vuoden päästä, että haluan autoasentajaksi?

Onhan minulla aikaa hyvä luoja hittovie. Nuori ihminen, kaikki ovet auki. Mutta kaikki tänne mulle heti nyt tällä paikalla mä sanon!

Olen saanut monen vuoden tauon jälkeen aikaiseksi tarttua kameraan. Entä jos sittenkin?

Unohdan silloin tällöin aina uskoa itseeni. Oli kyse mistä hyvänsä, koulusta, töistä, kirjoittamisesta, kuvaamisesta, laihduttamisesta, säästämisestä, tulevaisuudesta, ihmissuhteista. Mistä hyvänsä.

Ei nyt sentään autoasentajaksi. Joku raja.

Parasta tänä aamuna.

lauantai 28. elokuuta 2010

Lauantai-illan huumaa, tai sitten ei.

Lauantai-ilta, pullo viiniä ja yksinäisyys.

Päivällä kävin kahvilla ja vähä-ostoksilla aivan loistavassa seurassa, äsken join pari drinksua aivan loistavassa seurassa. Nyt olen yksin kotona. Menojalkaa vipattaisi kyllä. Olisi ollut tarjollakin, mutta kas, olenhan jalo ihminen, en mennyt, vaan annan mustanaamion nauttia lauantai-illastaan.

Minä olen kuitenkin aika yksinäinen. Se on hassua. Olen tuulettanut ja juhlinut sitä, että mahtavaa, maailman parhaita ihmisiä ympärillä ja kaikkea ja bileet jes. Onhan ne maailman parhaita. Ja ottivat minut avosylin vastaan, kun pääsiäisen jälkeen palasin elämään. Mutta kyllä se ottaa veronsa, että olin pitkään pois. En kiellä omaa osuuttani asiaan, en herranjumala missään nimessä.
Nytkin tiedossa kevääseen asti elämää, jota ei voi kutsua sosiaaliseksi parhaalla tahdollakaan. Minä selviän yksinkin, kyllä juu. Vituttaa oma jääräpäisyys. Olisi tilaisuus sanoa, etten jaksa, en pysty, en kykene. Äitini on vakavasti sairas, kaiken muun hyvän lisäksi. Olisi enemmän kuin sallittua luovuttaa. Mutta ei. Minähän jaksan, ensi vuonna on kuitenkin kesäloma ja muodollisesti pätevän ompelijan paperit.
MITÄ.

Pitäisi vain lopettaa ininä ja siirtää aivot narikkaan. Luulen.

Vähän myös ahdistaa uravalintani. Taideala vaatii ihmiseltä helvetillistä taistelutahtoa ja armotonta puurtamista. Juuri nyt tuntuu, ettei minusta ole moiseen. Miksi en hankkisi itselleni kivaa akateemista tutkintoa ja pätkätyötä äikänmaikkana? Miksi en olisi niinkuin muut ihmiset ja valitsisi alan, jolla on mahdollisuuksia työllistyä? Miksi en vaan voi olla järkevä? Mutta ei, minä olen nyt päättänyt näin. Olen keskinkertainen ompelija, malttamaton. Kaavatekniikassa pärjään, kiitos sen, että jaettiin hippunen ylimääräistä matemaattista lahjakkuutta. Mutta kaavateknikon työ ei vain kiinnosta niin pätkääkään, minusta insinööri? Ja mitäs helvettiä, ei ei ei.

Miksi asiat eivät voi vain tapahtua? Miksi minun pitäisi jaksaa?

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Virheistä oppii.

Koska en osaa puhua tunteistani, vaan kirjoitan sysimustimmatkin asiat julkiseen blogiini, niin teen niin. Taas. Saattaa olla "haista vittu" -reaktio, mutta hei, minä olen nuori ja typerä.

Nyt vituttaa. Tai ei vituta, harmittaa. Mokasin pahemman kerran, tämän myönnän. Myönsin heti, en salaillut tai mitään. Kieltäydyin uudesta mahdollisuudesta sillä tunnen itseni kuitenkin melko hyvin. En olisi ollut valmis uuteen mahdollisuuteen.
Ja nyt kun olen viikonlopun verran katsonut, kun ihminen, jota satutin "reagoi" olen oikeastaan tyytyväinen, että mokasin. Viimeinenkin ripe rakkaudesta on kadonnut minusta. Tilalla on puistatus ja epäusko. Järjetön epäusko. Tuonko ihmisen kanssa suunnittelin tulevaisuutta?

Muutenkin oli koko viikonloppu aivan käsittämätön. Mm. lukitsin itseni töihin kotiin lähtiessä eilen illalla. Pieni puhelinsoitto ja lievä väkivalta ja oikea avain auttoivat ulos.
Kaiken muun hyvän lisäksi joku saatanan valopää oli saanut päähänsä viedä kaikista rappumme edestä olevista fillareista venttiilit. Eipä olisi tarvinnutkaan päästä töihin. No niin.

Onneksi minulla on ystäviä, väittäisin, että maailman parhaita ystäviä.

Hervottomasti olen kikatellut koko illan odottaen syyskuuta ja yhtä vuoden parhaista viikonlopuista. Ja niitä matkoja. Eiss. (Eikä matkoistakaan tulisi niin hillittömän hervottomia, ellen olisi mokannut. Paskasta saa kuin saakin konvehdin joskus.)

Koska kevät oli universumin paras sinkkukevät ja kesä todellakin oli Rakkauden kesä 2010, tulee syksystä kaikkien aikojen hillittömin bailusyksy. Kyllähän se tiedetään, nuoruuden voi tuhlata muttei säästää. Ja tuhlaamisen, sen minä osaan. Ja nautin siitä. Aivan täysiä.

Kohta, aivan kohta, syleilen taas maailmoja täydestä sydämestäni. Ihana syksy, pimeät illat ja viileät yöt. Nyt minä herään eloon.

Ja hei, se olen vain minä.

Mustanaamio on satua.

torstai 19. elokuuta 2010

Aikuinen ihminen.

Huono ihminen. Paskanaama. Kusipää. Mulkvisti.

En minä tahallani. En vain osaa. (Ja se on ainoa selitys, jonka osaan antaa.)

Tältä tuntuu nyt.

tiistai 17. elokuuta 2010

Kaunis ihminen.

Tai jos ei kaunis, niin ainakin tyylikäs.

Jalassa on tällä hetkellä farkut kokoa 30". Ja näytän aika hyvältä.
Haha, in your face, tuumakoko 32. Tavoitefarkut osoittautuivat liian suuriksi.
Syksyn mittaan jos vielä pääsisi maagiseen tasan seitsemäänkymmeneen kiloon, niin oivoi. (Oikeasti tavoite on 65, mutta sitä ei pidä sanoa ääneen. Jokainen pudotettu kilo on menneisyyden painon keventämistä.)

Parasta syksyssä on se, että saa käyttää hattuja. Ihania kauniita vintagehattuja. Minä olen sellainen hattuihminen, äiti sanoo aina. Äsken hain postista virallisen syksynaloituksen, ihanan pienen samettipillerin. Ja luoja, miten kaunis se onkaan.

Vakityö alkaa 1.9. Hyvästi sosiaalinen elämä, aion tosiaan valmistua virallisesti oikeaksi ompelijaksi keväällä. Sitten on aika toiminimen ja ehkä jopa pienimuotoisen nettikaupan, hii.

Juuri nyt olen täynnä energiaa ja elämää, eilen aamupäivällä tärisin itkusta lattialla, tänään olen voittaja. (Vaikken olekaan tehnyt läksyjä.)

Rakas syksy, kiitos kun tulit.

Kauniita ääniä tähän hetkeen.