lauantai 22. tammikuuta 2011

Lokki.

Rakastan venäläistä kirjallisuutta, näytelmiä, novelleja, romaaneja. Anton Tsehov on ehkä suosikkini. Lokki on lempinäytelmäni, jokaista näkemääni versiota olen rakastanut.
Rakastan suomalaista designia. Kaikin tavoin haluan sitä suosia, kioskinmyyjän budjetin rajoissa. Yki Nummen Lokki lensi juuri vuokrayksiöni kattoon.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Tulevaisuus on ehkä sittenkin olemassa.

Jännää. Hyvin jännää.

Mulla taitaa olla tulevaisuudensuunnitelmia. Olenhan toki tiennyt jo pitkään, miksi haluan isona, mutta nyt taitaa olla ihan selvät sävelet sen suhteen. Ja jopa järkeenkäypä b-vaihtoehto. Jos en ihan hirveästi sössi, syksyllä ei ala neljäs välivuosi vaan yliopisto-opinnot. Taidetta tai suomea tai kotimaista kirjallisuutta. Taik nyt on ehkä vähän että ehkä ensi vuonna(tai viiden vuoden päästä) sisään, mutta ei sinne hakemattakaan pääse (mä tiiän kyllä).
Kävin myös koululla tuossa. Olin jo jättämässä kesken ja luovuttamassa, mutta. Koulutuksen laajuus on 90 opintoviikkoa, josta 60 on ammattiaineita (loppu 30 ammatillinen projektityö ja valinnaista, yrittäjyyttä tms), näistä kuudestakymmmenestä mulla puuttuu kaksi näyttöä ja yksi harjoitustyö. Mulle haettiin erityisopiskelijan statusta ja soitin kauniita vaatteita arvostavalle kaverille, keväällä saanen osatutkintotodistuksen. (Ja jos en nyt sitten sinne yliopistoon pääse, voisin esim syksyllä valmistua virallisesti ompelijaksi.) Ja Anna saa hyvin istuvn jakun ja coctailmekon. Kaikki voittaa.

Koska rakastan jauhaa vaatteista ja kengistä ja ja ja ja kissastani, olin villi ja perustin niille oman blogin. Tämän päivitystahti on muutenkin ollut välillä vähän hidas, en tiedä vaikuttaako sitten enemmän. Ehkä.
Kissan elämästä juttua täällä.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

hiljaiset tunnit

Jollain tapaa rakastan unettomia öitä.
Tai eihän nyt ole yö, mutta siihen nähden, että olen maannut kaksi tuntia valveilla ja herätyskello soi hetkellä, jolloin valopilkkuun on vielä kosolti aikaa, tämä lasketaan yöksi.

Valo ulkona on muuttunut oranssiksi, pian se on purppurainen.

Keittiön seinäkello raksuttaa kovaa. Satunnaiset yövieraani ovat ihmetelleet, kuinka kestän kuunnella sitä. Hiljaisuutta minä en kestä.


Vaikka purppuranoranssi taivas onkin henkeäsalpaavan kaunis, kaipaisin nyt unta.

ja kesää.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Lauantai-illan puuhaa.

Pari parempaa päivää ja yksi rikkipiikkinen pettymys, josta sekunnin murto-osan melkein syytin Oliveria. Rupesi hävettämään ja ostin korvaukseksi pojalle iltapalaksi superherkkuruokaa, katosi lautaselta sekunneissa. Hemmottelen tuon kohta pilalle.
Mutta minä tulen kissan kanssa. Ja kenkien. Ja huulipunan. Ja tatuointien. Ja huonojen päivien. Ja niiden päivien, jolloin menee ehkä liiankin lujaa.
Mutta se on osa charmiani.

Nyt on tammikuun puoliväli ja alkaa olla kevättä rinnassa. Äkillinen tarve juhlia ja rakastaa koko maailmaa.
Nyt voisi olla huhtikuu. Mieluiten ihan heti tällä paikalla.

Siivosin vaatekaapin ja sain kasaan melkoisen määrän kirpputoritavaraa. Voisi luulla, että vaatteista luopuminen olisi tuskallista, mutta ei ehei. Luovun vaatteista, jotka olivat reilu vuosi sitten liian pieniä ja nyt kaksi kokoa liian suuria. Hyvästi 42-44. (ja 46) Ja aika monesta puhvihihaisesta yläosasta, amatsoni-efekti saa minut itsenikin nauramaan.

Äiti kävi eilen kylässä ja menetti sydämensä Oliverille. Tietenkin. Erityisen kivaa siitä tekee se, että nyt sillä on kaksi hyvää syytä tulla kylään, Mirri ja sen kissa. Voi äiti. Reipas, rohkea ja rakas.

Kolme päivää töitä ja sitten saa levätä. Tullee tarpeeseen.

Joonas on ollut mielessä paljon. Pian on kulunut neljä vuotta. Tuntuu omituiselta, vastahan me valvottiin koko yö keppostellen ja typeryyksiä keksien. Ihan eilen. Ikävä.


Ja niin ainiin. Lienee ollut ihan hyvä päätös antaa Oliverille koti. Nauran yksin kippurassa vedet silmissä täällä, kun tuo on vain niin ihana. Suuri metsästäjä.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Arrêtez la musique!

muutaman tunnin päiväunet
unelmatorttua kahvin kanssa,
aamulla suklaakeksejä

oliver syö ahventa tetrasta, en tiedä haiseeko mikään kissanruoka noin pahalle
pojalle maistuu, pääasia

parissa viikossa tuosta pähkähullusta pölypallosta on tullut minulle hirmuisen rakas
en ikinä ota miestä,
en tarvitse, minulla on kissa

uudet kultaisella nilkkaremmillä varustetut korkokengät saivat hyväksynnän myös

ja sit olis leopardikuvioinen käsilaukku


haluaisin vain oksentaa tämän olon pois pois pois
ei uudet käsilaukut ja kengät ja mekot ja kenkäplankit ja hiushoidot ja kaikki auta
(eikä edes ketiapiini.)

heräsin tänään kolmelta töihin, huomenna työvuoro alkaa 15.45
saisinko yhden uuden työpaikan, kiitos?
se kai vaatisi sellaisen hakemista
yhden viestin hakemuksen kirjeen esittelyn toisensa jälkeen
kirjoitan ja jätän lähettämättä
en minä kuitenkaan mitään töitä mistään saa.
enkä kouluunkaan pääse

lähettämättömät ennakkotehtävät vuosi toisensa jälkeen.
jos nyt tänä keväänä sitten.

kynnenaluset täynnä paperihaavoja,
ranteet verillä (kissan jäljiltä, ääliöt)
ja tämä iänikuinen pääkoppa. vaihdettaisiin.

jos vain repisi hiuksensa päästä ja leikkaisi ylimääräiset kuhmurat irti
olisiko täydellisyys lähempänä?

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Huoneistossa kotieläimiä ja yksi eksynyt.

Hassua. Hirmuinen tarve kirjoittaa itsensä, mutta aina, kun avaan tämän tehdäkseni niin, en äkkiä osaakaan. Tuntuu, että jotakin minussa hajoaa pian pieniksi sirpaleiksi, kuten kahvipannuni omilta jäljiltäni tai kaunis maitolasinen mariskoolini kissani jäljiltä. Niin. Se kissa. Kerroinko jo?
4 kuukautta, poika, Oliver, pelastettu, kaunis, arkajalka, reipastunut, ihana, hellyydenkipeä, superleikkijä, kranttu, syö pinkin Hello Kitty -alusen päältä ja tykkää leikkiä mun pitsialusvaatteilla ja ihastelee kenkiäni ja on varmaan homo. Minun rakas kaunis ihana Oliver Mammanpoika.



Olin juuri kolme viikkoa sairaslomalla, lepäilin, palasin tänään töihin. Ihan sen kunniaksi sairastuin kunnolla, megalenssu. Onneksi on inkivääriä ja hunajaa ja rommia ja mustaherukkamehua.

Hassua. Itse miettii omaa epävarmuuttaan ja sitoutumiskammoaan, hymisee toiselle, kun se pelkää satuttavansa, mutta kuitenkin. Äkkiä huomaa käyvänsä taas keskustelua "mä en mitään vakavaa, tiedäthän?". Ei se satu, kyllä tapailu voi jatkua. Mutta taas. Minä en ole mitään vakavaa. Minun jälkeeni tulee se vakava, minä olen välivaihe, seuraavan kanssa mennään naimisiin. Kerta toisensa jälkeen.

Leikkasin eilen otsatukan. Kynsissä on glitteriä. Ostamani vaaka näyttää mukavia lukuja. Kissa riehuu hulluna, ihana kissa. Ertyisen mieltynyt tekemäänsä pesään, alla Italian Vogue, tyynynä leopardikuvioinen käsilaukku.