Pari parempaa päivää ja yksi rikkipiikkinen pettymys, josta sekunnin murto-osan melkein syytin Oliveria. Rupesi hävettämään ja ostin korvaukseksi pojalle iltapalaksi superherkkuruokaa, katosi lautaselta sekunneissa. Hemmottelen tuon kohta pilalle.
Mutta minä tulen kissan kanssa. Ja kenkien. Ja huulipunan. Ja tatuointien. Ja huonojen päivien. Ja niiden päivien, jolloin menee ehkä liiankin lujaa.
Mutta se on osa charmiani.
Nyt on tammikuun puoliväli ja alkaa olla kevättä rinnassa. Äkillinen tarve juhlia ja rakastaa koko maailmaa.
Nyt voisi olla huhtikuu. Mieluiten ihan heti tällä paikalla.
Siivosin vaatekaapin ja sain kasaan melkoisen määrän kirpputoritavaraa. Voisi luulla, että vaatteista luopuminen olisi tuskallista, mutta ei ehei. Luovun vaatteista, jotka olivat reilu vuosi sitten liian pieniä ja nyt kaksi kokoa liian suuria. Hyvästi 42-44. (ja 46) Ja aika monesta puhvihihaisesta yläosasta, amatsoni-efekti saa minut itsenikin nauramaan.
Äiti kävi eilen kylässä ja menetti sydämensä Oliverille. Tietenkin. Erityisen kivaa siitä tekee se, että nyt sillä on kaksi hyvää syytä tulla kylään, Mirri ja sen kissa. Voi äiti. Reipas, rohkea ja rakas.
Kolme päivää töitä ja sitten saa levätä. Tullee tarpeeseen.
Joonas on ollut mielessä paljon. Pian on kulunut neljä vuotta. Tuntuu omituiselta, vastahan me valvottiin koko yö keppostellen ja typeryyksiä keksien. Ihan eilen. Ikävä.
Ja niin ainiin. Lienee ollut ihan hyvä päätös antaa Oliverille koti. Nauran yksin kippurassa vedet silmissä täällä, kun tuo on vain niin ihana. Suuri metsästäjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti