torstai 8. elokuuta 2013

Täällä olen.

Elossa.

Kevät oli hirveä. Siis jotain niin hirveää, etten elämäni aikana ole kokenut mitään niin syvää mustaa koskaan ennen. (Ottaen huomioon, että minut tuntevat tietänevät menneisyydestäni yhtä jos toista, mm. sen, että mikäli olisin onnistunut yrityksissäni, en todellakaan enää olisi täällä.) Jäin kuitenkin eloon, uudet tasaavat ja kuurina vähän masennuslääkettä, juuri ajoissa niin, että loma oli elämäni paras. Italianreissua ja juhannusfestareita lukuunottamatta en suunnitellut mitään ja parasta oli, vietin aikaa paljon keskenäni, paljon kreisibailaten ja vielä vajaan viikon Savonmaalla. Teki hyvää. Töihinpaluu olisi voinut mennä toki paremminkin, pikkuriikkinen angiina kävi kylssä hupsista saatana kolme viikkoa sairaslomaa. Ikäänkuin en olisi tarpeeksi sairaslomaillut tässä näin.

Töitä töitä töitä aion nyt tehdä. KAKSI VUOTTA. (Kouluun en päässyt tänä(kään) vuonna, suurin syy lienee, että luin kirjat kahdesti, viikko ennen kokeita. Tenttinähän pääsykoe olisi mennyt läpi, että eiköhän se ensi vuonna ole aika läpihuutojuttu, jos ja kun vaan nyt tämä pää pysyisi kasassa.) Kahden vuoden kuluttua on varaa olla ja opiskella. Kahden vuoden kuluttua olen velaton. Pääasia nyt on, että työpaikka säilyy sinne asti, niin kaikki menee hienosti. (Varsinaista pelkoa paikan menettämisestä ei ole, tällä sairaspoissaolojen määrällä vaan olen etujoukoissa, jos tulee säästötoimenpiteitä.) Kaksi vuottahan mää nyt täällä olen ollutkin, luulisi menevän ihan mukavasti. Kai. Ehkä. Apua. Kak-si vuot-ta.

Jännät paikat kyllä sairaskertomuksen kanssa nyt muutenkin, keväällä alkaneet lääkkeet totesin hyviksi, mitä nyt turvotusta, mutta verrattuna edellisten tuomiin kymmeneen kiloon, tämä on ihan jepa. Paitsi. Hiukset putoavat päästä, melkeinpä tukoittain. Muutamassa viikossa olen menettänyt puolet ponnarini paksuudesta, ohimot vetävät vertoja prinssi Williamille. Siirryin alkuviikosta kiharan sijaan huiveihin, tänään mennään turbaanilla. Ensi maanantaina ilmoitan lääkärille, että ei vetele tämä. Paskamainen sairaus vie elämästäni muutenkin pois asioita ja vaikuttaa minäkuvaan ja mitä vielä (itse oireiden lisäksi), hiuksiani ei. Ei ei ei.


Mutta eiköhän tämä tästä.