Huoh.
Minä menin ja satutin yhtä rakkaimmista ystävistäni - vahingossa.
Eihän tuo minua usko, mutta ns. kaikkeni olen nyt tehnyt. Mikäli anteeksipyyntö ei riitä, en tiedä, onko vaihtoehtoja. Tavallaan haluaisin myös kertoa, millä tavoin hän on minua satuttanut ja elämääni sotkenut ja välillä ihan suoraan sanottuna vituttanut, mutta se saattaisi olla huonoa käytöstä. En usko vanhojen riitojen kaiveluun, mutta kyseessä on asiat, joista en ole ääneen aiemmin sanonut. (Miksi, en tiedä. Kai halusin välttää konfliktia.) Eikä kyse tosiaan ollut mistään kostotoimista, kai noiden menneiden asioiden miettiminen on helpottanut itseni kanssa elämistä. Kuten aiemmasta postauksesta saattanee voida päätellä, en aio vihata itseäni. Kaikki meistä mokaa joskus, ihan jokainen.
Tämä nyt vaan ottaa päähän tämä tilanne. Olen edelleen melko uusi tässä kaupungissa ja kyseinen neiti on se ihminen, joka minut on tutustuttanut isoon osaan kavereistani (ja ystävistäni), ei nuo meidän riidoista välitä, mutta. Ihan kuin olisi eronnut ihmisestä, jonka kanssa on sama kaveripiiri. Ei kaikki ystävyyssuhteetkaan kestä (tiedän), mutta ahdistaa tämä nyt. Haluaisin vain sanoa, että OLEN PAHOILLANI. Kaikesta. Molempien puolesta. Ja ikävöin. Ihan saatanasti.
Kyllä, olen pahoillani. Ei, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti