Ollaan tehty universumin kanssa sovinto, semmonen kiva tasapaino. Mää en sekoile ja siitä kiitoksena se antaa mun olla ihan rauhassa. Välillä lappasee kivoja juttuja syliin, mutta silleen sopivasti. Saatoin tossa aiemmin vähän hätiköidysti miettiä liikaa, mutta semmone mää oon. Kiitos universumille ja sit sille tyypille, joka lupas lähteä kahville tai kävelylle, mutta kumpikaan ei toteutunut (ja silti oli kivaa!).
Vähän varmuuden vuoks valitan kuitenki, tai en valita, vaan kiroilen:
- naisvaltaisen työpaikan sosiaalisetkuviot VOI HERRANJUMALA. tää asia vitutti jo perjantaina ja tänään vaan jatkui. miksei aikuiset ihmiset osaa olla? (ja jos mää oon jo sinut sen kanssa, että kaikki on ihan perseestä, niin miks ihmeessä noi muut, joilla ainakin mun näkökulmastani on vähemmän paskamaista, ei voi vaan antaa olla. tai ainakin olla valittamatta mulle, en jaksa omaa pahaa oloani tuolla, siks oon ajattelematta sitä, muiden ongelmat ei oikein nyt ei)
- vähän surettaa taas noi menneisyyteen jääneet ihmiset. ihan vähän tuntuu pahalta seurata entisten ystäviensä elämiä ja vaan ymmärtää, ettei kuulu niihin enää millään lailla. elämä jatkuu, ihmiset muuttuu, muuttaa ja eriytyy, silti piti vähän itkeä.
Mutta joo, kiitos suosiollisuudestasi, maailma. Keep up the good work.
Vieläkö jaat elämäsi käänteitä tämän blogin puitteissa? Kirjoitat niin elämänmakuisesti ja rehellisesti tästä maailmasta, että jäin aikoinaan koukkuun blogiisi. En tunne sinua, mutta voin samaistua kokemiisi asioihin ja tunnetiloihin, kärsin itsekin mieleni ajoittaisesta temppuilusta. Hyvää kevättä sinulle ja toivottavasti saamme jatkossakin lukea osuvia huomioitasi elämisen iloista ja suruista. -Gina
VastaaPoista