Rokulipäivät hyötykäyttöön.

Olihan kummallinen päivä.
Menin aamulla viideksi töihin, lähdin puoli kolme kotiin, ja minähän en siis tee ylitöitä eikun mitä. Koulua olisi ollut mutta. Olen paikallistanut mystisen superkeuhkotautini aiheuttajan, se on töissä. Työlle allerginen, niinpä niin. Memmu veikkasi komppasi, sanomalehtimuste on aika todennäköinen. Tai en ainakaan keksi muutakaan, pöly se ei voi olla, sillä meillä oli ihan vasta megasuursiivous ja tämän superhuonepölyallergikkoastmaatikon kotona on aivan luvattoman pölyistä, silti henki kulkee ihan nätisti villamatolla maatessakin.
Koulupäivä jäi tänä iltana väliin, kotiin tullessa tein kuolemaa ja lääkitsin itseäni kaikilla mahdollisilla keinoilla, lopputulemana reporankana liikuntakyvyttömänä sängyssä makaava hyvin hyvin väsynyt tyttö.
Otin useamman tunnin päiväunet sitten ja herättyäni pursusin energiaa. Paistoin melkein puoli kiloa punajuurta hunajan, merisuolan, rosmariinin ja vuohenjuuston kanssa ja söin ne haarukalla suoraan uunivuuasta, ei vissiin jäänyt huomiseksi töihin evästä kappas oho. Sitten rupesin siivoamaan. Ja voi, kyllä siivosinkin. Imuroida vielä pitäisi, mutta olen itsekin hämmentynyt siitä, miten siistiä täällä on nyt. Jopa liinavaatekaapin järjestin viikatessani puhtaita pyyhkeitä hyllyille. Melko selkeä merkki siitä, että nuori Mirjami lienee vaihteeksi tyytyväinen elämäänsä. Kotini siisteys on suoraan verrannoillista omaan olooni.
Viime viikonloppu oli odotetusti täydellinen, rakastan kaikkia -humala on se paras humala. Olisihan sitä tietysti voinut vähän vähemmän juoda (tai esimerkiksi saunoessa nauttia vettä karpalolonkeron sijaan), mutta luoja. Miten hirvittävän ihania ihmisiä oli miitti täynnä, kerran vuodessa näkeminen tuntuu jopa epäreilulta. Tänä vuonna tutustuin paremmin myös muutamaan ennestään naamatuttuun, kivaa oli se. Ja pääsin larppaamaan Katri Helenaa, tribuuttineitsyys meni sen siliän tien, vähän piti laulaa päin helvettiä, mutta ehdottoman hauskaa ja ihanaa. Eihän edellisestä laulusta ollutkaan(karaokea ei lasketa, ei ei ei) vierähtänyt kuin melko tarkkaan kolme vuotta. Voi miten haluaisinkaan ryhtyä taas laulamaan, mieletön kaipuu. Mutta minkäs teet, töitä töitä koulua töitä koulua töitä töitä töitä. Mutta se tutkintotodistus ja kesäloma. Jotain todella mitä odottaa.
Kohta uskon itsekin jaksavani. En ihan vielä.

Jos tiskaisi viimeisetkin astiat ja ryhtyisi odottamaan vierastaan, aamulla olisi kuitenkin vielä herättävä ennen viikonloppua, tiedossa kivoja asioita jälleen.
Dinz dinz!

Jos saan haavan taikka kaadun tai jos itkettää.

Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi:

- aluksi suuresti vituttanut sairasloma, saa nukkua nukkua nukkua
- valtava säkillinen luumuja, äitin ja isin pihalta, omnom
- syksy, tuoksuva ilma ja kevyt sade
- keltaiset Kontio-saappaani
- tuleva viikonloppu, ikävä on ollut niin monia rakkaita ihmisiä
- tuleva viikonloppu, uusia tuttavuuksia
- karkkipurkalta tuoksuva hiushoitoaine
- mustaherukkamehu (isi kävi vaihtamassa tyhjät pullot täysiin, kiitos isi)
- Kantolan kaurakeksit
- punainen tiskiharja
- ehjä johto koneen ja vahvistimen välillä, kuuntelen asiat stereona taas
- Billie Holiday
- uudet korkeakorkoiset nyörisaappaat
- Kotiopettajattaren romaani
- hyvä kahvi
- Kissan minttu -likööri
- äiti
- rakas turvariepunahkatakki
- Helsingin Sanomissa julkaistavat kultahääkuvat ja niiden keräily
- ja timantti- ja kruununtimanttihääkuvat
- silkkiset alusvaatteet
- kiiltävälle paperille painetut lehdet
- se, että ihmiset ovat oikeasti pysyneet naimisissa 65 vuotta
- rakas työ - perjantaina pääsee taas!
- koti jota kutsua kodiksi
- kreisibailaus
- rakkaat ihanat ystävät
- mehujää
- elämä

Sunnuntai-illan huumaa.

Onhan tämäkin. Tämä elämä. Ihmeellistä, myös vähän täydellistä.

Sairasloma pidetty, melkein tekisi mieli hakea lisää. Meinasi keuhkot loppua kesken töissä tänään. Oli siellä kyllä kivaa käydä, vaikka harvinaisen tyhmiä turisteja oli taas liikenteessä. Tuovatpahan meille rahaa kassaan ja työpaikka on turvattu.

Kävin kampaajalla eilen ja kaikkea, nyt on simpsakka polkka. (Vakikampaajani oli lopettanut sillä aikaa, kun välttelin sitä tehtyäni väkivaltaa kutreilleni vetyperoksidilla. Maksoin sitten 48 euroa hairstoressa ja olin kotiin asti aivan varma, että pieleen meni. Kunnollinen vilkaisu peiliin ilahdutti, hyvä pää on nyt :)

Kävin äsken ajelulla. Käytiin Vuosaaren satamassa ja Jakomäessä, kahdesti. Vähän kipristelee nyt. On tämä niin tällaista. Hivenen kyllä syö, että tuo kuskina toiminut ihminen muuttaa pois täältä ihan kohta. Olisihan ajelulla voinut käydä useamminkin.

Pidän elämästäni ihan tosissaan nykyään. Syksylle on vielä odotettavissa paljon kivoja juttuja, tappotahtityön ja -koulun ohella. Pitäisi pysyä pää kasassa.

Veikkaan, etten saa ihan heti unta, kun kohta menen kokeilemaan. Kolmen maissa pitäisi kai nousta. Taitaa tosin olla taksiaamu, ei näillä keuhkoilla vielä uskalla polkemaan lähteä. Sinänsä harmi, hirveä liikkumishimo olisi tässä. Ja ihme kiherrys. Viimeksi mainittu vaikeuttaa sitä unensaantia.
Odotan aivan täysiä ensi viikonloppua, siitä seuraavaa ja vielä ehkä lokakuun ainoaa vapaata. Kivoja juttuja, ystäviä, hyviä keikkoja ja kaikkea. Ensi viikonloppuna tosin saatan tehdä sadannen raittiuslupauksen, tai en ehkä viikonloppuna, mutta seuraavana maanantaina töissä viimeistään.

Pää näyttää nyt tältä:


Tosin hivenen tummemmin harmahtaa, vähän illalla vielä sävytin. Tykkään tykkään tykkään.

Koska olen superkohtalokas Drama Queen, niin ah.

arjen haasteita, osa 2004 - älä vähättele huonoa oloasi

Tulihan sitten sunnuntaina juhlittua tuli kyllä juu.
Eilen kiitin itseäni töissä. (Mutta oli kyllä aivan jumalattoman hauskaa.)

Aamulla heräsin kurkku järkyttävän kipeänä, mittasin kuumeen ja totesin olevani ihan kunnossa, siis polkemaan töihin vain. Eh, huono, todella huono, idea. Ensin rupesi ääni katoamaan kesken lauseiden, sitten olo huononi reilusti, hengitys voisi olla helpompaakin. Hiljaisen hetken tullen ajattelin mitata kuumeen - lasinen mittari kohtasi takahuoneen kivilattian. Oho. (Helvetti.) Tajusinhan kuitenkin varata lääkäriajan itselleni onneksi kuitenkin, loppuviikko sairaslomaa ja astmalääkitys päälle. Oireita viimeksi keväällä 2006, nyt lääkitys on sama, mitä käytetään keuhkoahtaumapotilaiden hoidossa. Hiiohoi. Kuuriluontoisesti tosin vain. Tilattiin tuonne terveysasemalle testituloksia vuodelta 2004, niiden pohjalta jatkuu lokakuussa astmatutkimushommat. Että niinpä niin. Saanpahan nukkua. Olin melko yllättynyt sekä saikusta että lääkityksen vahvuudesta. Odotin saavani sellaisen kivan kiekon, joka oli joskus nuorempana käytössä, tarvittaessa lieviin oireisiin, enkä sairaslomaa kyllä lain. Toisaalta, ääntä ei lähde tällä hetkellä ollenkaan, mitäs mä töissä tekisinkään.

Kävin ostamassa viherkasveja muuten niin täydelliseen kotiini - viimein. Valitsin pitkään ja hartaasti. Kaksi kasvia, molemmat tuttuja edesmenneestä avoliitostani.
Hienostipa valitsin, tajusin vasta kotona. Ehkä vähän hassua.

Tämä ei poistu päästä nyt yhtään mihinkään.

Sunnuntai - lepopäivä - sielu lepää juhliessa.

Voitin jo toisena perättäisenä lauantaina vakijokerillani 2,50 €. Olen voittaja.
Jos ensi viikolla vaikka muutama numero enemmän oikein, olisi cool.

Tehtyäni tarkan päätöksen siitä, että nyt tosiaan opettelen olemaan keskenäni ja unohdan kaikki parisuhdehaaveet, löysin itseni jälleen tutusta kissa-hiiri -leikistä.
Hyvä Mirjami, esimerkillistä toimintaa Mirjami, juuri näin Mirjami.
(Lopeta ajoissa Mirjami)

Muutaman tunnin päästä löydän itseni jälleen radalta, ei välttämättä huono ajatus. Nuoruuden kun voi tuhlata muttei säästää. Kunhan on huomenna puoliltapäivin töissä. Ja elossa ja yhtenä kappaleena. Tiedossa mitä ilmeisemmin rankkaa kreisibailausta, täydellistä.
Kuivuisikohan nuo farkut siihen mennessä. Olisi kiva.

Tukkaa kähertäessä rakastan Lesley Gorea.

Kuka minä olen?

Tämä tulevaisuusahdistus kasvaa päivä päivältä.

Vaikka ei sen tarvitsisi, enhän voi asioille mitään kuitenkaan ennen kevättä. Olen ollut niin varma siitä mitä haluan niin pitkään, mutta. Vanhat - poisheitetyt - haaveet alkavat muka nostaa päätään. Ja on melko kova fakta, että vaatetusalan työllisyysmahdollisuudet on kiven alla. Millä minä haaveideni suurperheen elätän työttömänä? Tai ärräntätinä.

Mitä jos en taaskaan pääse kouluun. Mitä jos haen jotain, mitä en koko sydämestäni halua ja pääsen enkä osaa olla menemättä enkä osaa mennä ja olla? Mitä jos minä en tiedä mitä haluan? ÄÄÄ. Mitä jos tajuan kymmenen vuoden päästä, että haluan autoasentajaksi?

Onhan minulla aikaa hyvä luoja hittovie. Nuori ihminen, kaikki ovet auki. Mutta kaikki tänne mulle heti nyt tällä paikalla mä sanon!

Olen saanut monen vuoden tauon jälkeen aikaiseksi tarttua kameraan. Entä jos sittenkin?

Unohdan silloin tällöin aina uskoa itseeni. Oli kyse mistä hyvänsä, koulusta, töistä, kirjoittamisesta, kuvaamisesta, laihduttamisesta, säästämisestä, tulevaisuudesta, ihmissuhteista. Mistä hyvänsä.

Ei nyt sentään autoasentajaksi. Joku raja.

Parasta tänä aamuna.

Lauantai-illan huumaa, tai sitten ei.

Lauantai-ilta, pullo viiniä ja yksinäisyys.

Päivällä kävin kahvilla ja vähä-ostoksilla aivan loistavassa seurassa, äsken join pari drinksua aivan loistavassa seurassa. Nyt olen yksin kotona. Menojalkaa vipattaisi kyllä. Olisi ollut tarjollakin, mutta kas, olenhan jalo ihminen, en mennyt, vaan annan mustanaamion nauttia lauantai-illastaan.

Minä olen kuitenkin aika yksinäinen. Se on hassua. Olen tuulettanut ja juhlinut sitä, että mahtavaa, maailman parhaita ihmisiä ympärillä ja kaikkea ja bileet jes. Onhan ne maailman parhaita. Ja ottivat minut avosylin vastaan, kun pääsiäisen jälkeen palasin elämään. Mutta kyllä se ottaa veronsa, että olin pitkään pois. En kiellä omaa osuuttani asiaan, en herranjumala missään nimessä.
Nytkin tiedossa kevääseen asti elämää, jota ei voi kutsua sosiaaliseksi parhaalla tahdollakaan. Minä selviän yksinkin, kyllä juu. Vituttaa oma jääräpäisyys. Olisi tilaisuus sanoa, etten jaksa, en pysty, en kykene. Äitini on vakavasti sairas, kaiken muun hyvän lisäksi. Olisi enemmän kuin sallittua luovuttaa. Mutta ei. Minähän jaksan, ensi vuonna on kuitenkin kesäloma ja muodollisesti pätevän ompelijan paperit.
MITÄ.

Pitäisi vain lopettaa ininä ja siirtää aivot narikkaan. Luulen.

Vähän myös ahdistaa uravalintani. Taideala vaatii ihmiseltä helvetillistä taistelutahtoa ja armotonta puurtamista. Juuri nyt tuntuu, ettei minusta ole moiseen. Miksi en hankkisi itselleni kivaa akateemista tutkintoa ja pätkätyötä äikänmaikkana? Miksi en olisi niinkuin muut ihmiset ja valitsisi alan, jolla on mahdollisuuksia työllistyä? Miksi en vaan voi olla järkevä? Mutta ei, minä olen nyt päättänyt näin. Olen keskinkertainen ompelija, malttamaton. Kaavatekniikassa pärjään, kiitos sen, että jaettiin hippunen ylimääräistä matemaattista lahjakkuutta. Mutta kaavateknikon työ ei vain kiinnosta niin pätkääkään, minusta insinööri? Ja mitäs helvettiä, ei ei ei.

Miksi asiat eivät voi vain tapahtua? Miksi minun pitäisi jaksaa?

Virheistä oppii.

Koska en osaa puhua tunteistani, vaan kirjoitan sysimustimmatkin asiat julkiseen blogiini, niin teen niin. Taas. Saattaa olla "haista vittu" -reaktio, mutta hei, minä olen nuori ja typerä.

Nyt vituttaa. Tai ei vituta, harmittaa. Mokasin pahemman kerran, tämän myönnän. Myönsin heti, en salaillut tai mitään. Kieltäydyin uudesta mahdollisuudesta sillä tunnen itseni kuitenkin melko hyvin. En olisi ollut valmis uuteen mahdollisuuteen.
Ja nyt kun olen viikonlopun verran katsonut, kun ihminen, jota satutin "reagoi" olen oikeastaan tyytyväinen, että mokasin. Viimeinenkin ripe rakkaudesta on kadonnut minusta. Tilalla on puistatus ja epäusko. Järjetön epäusko. Tuonko ihmisen kanssa suunnittelin tulevaisuutta?

Muutenkin oli koko viikonloppu aivan käsittämätön. Mm. lukitsin itseni töihin kotiin lähtiessä eilen illalla. Pieni puhelinsoitto ja lievä väkivalta ja oikea avain auttoivat ulos.
Kaiken muun hyvän lisäksi joku saatanan valopää oli saanut päähänsä viedä kaikista rappumme edestä olevista fillareista venttiilit. Eipä olisi tarvinnutkaan päästä töihin. No niin.

Onneksi minulla on ystäviä, väittäisin, että maailman parhaita ystäviä.

Hervottomasti olen kikatellut koko illan odottaen syyskuuta ja yhtä vuoden parhaista viikonlopuista. Ja niitä matkoja. Eiss. (Eikä matkoistakaan tulisi niin hillittömän hervottomia, ellen olisi mokannut. Paskasta saa kuin saakin konvehdin joskus.)

Koska kevät oli universumin paras sinkkukevät ja kesä todellakin oli Rakkauden kesä 2010, tulee syksystä kaikkien aikojen hillittömin bailusyksy. Kyllähän se tiedetään, nuoruuden voi tuhlata muttei säästää. Ja tuhlaamisen, sen minä osaan. Ja nautin siitä. Aivan täysiä.

Kohta, aivan kohta, syleilen taas maailmoja täydestä sydämestäni. Ihana syksy, pimeät illat ja viileät yöt. Nyt minä herään eloon.

Ja hei, se olen vain minä.

Mustanaamio on satua.

Aikuinen ihminen.

Huono ihminen. Paskanaama. Kusipää. Mulkvisti.

En minä tahallani. En vain osaa. (Ja se on ainoa selitys, jonka osaan antaa.)

Tältä tuntuu nyt.

Kaunis ihminen.

Tai jos ei kaunis, niin ainakin tyylikäs.

Jalassa on tällä hetkellä farkut kokoa 30". Ja näytän aika hyvältä.
Haha, in your face, tuumakoko 32. Tavoitefarkut osoittautuivat liian suuriksi.
Syksyn mittaan jos vielä pääsisi maagiseen tasan seitsemäänkymmeneen kiloon, niin oivoi. (Oikeasti tavoite on 65, mutta sitä ei pidä sanoa ääneen. Jokainen pudotettu kilo on menneisyyden painon keventämistä.)

Parasta syksyssä on se, että saa käyttää hattuja. Ihania kauniita vintagehattuja. Minä olen sellainen hattuihminen, äiti sanoo aina. Äsken hain postista virallisen syksynaloituksen, ihanan pienen samettipillerin. Ja luoja, miten kaunis se onkaan.

Vakityö alkaa 1.9. Hyvästi sosiaalinen elämä, aion tosiaan valmistua virallisesti oikeaksi ompelijaksi keväällä. Sitten on aika toiminimen ja ehkä jopa pienimuotoisen nettikaupan, hii.

Juuri nyt olen täynnä energiaa ja elämää, eilen aamupäivällä tärisin itkusta lattialla, tänään olen voittaja. (Vaikken olekaan tehnyt läksyjä.)

Rakas syksy, kiitos kun tulit.

Kauniita ääniä tähän hetkeen.

sairaslomalainen kissa pistoksissa

Riikan reissu - ihana ihana ihana.

Meidän hotelli oli ihan loistopaikalla. Jossain kehuskeltiin, että takaovelta alkaa vanha kaupunki ja etuovelta uusi. Ei muuten huijanneet.
Liian lyhyt aika oli kyllä käytettävissä, kahdessa kokonaisessa päivässä ei oikein kyllä näe mitään. Vanha kaupunki koluttiin läpi melko tehokkaasti, mutta uudella puolella käyminen rajoittui siihen, että käytiin ostamassa mulle Alexander McQueen -jakku.
Ja mikä jakku! Jumalaisen kaunis, hieman vintage-henkinen, pyöreästi laskeutuva hartialinja ja kaikki. Ikuisuusostos.
(Ja melko last chance, ei taida kyseisen herran luomuksia kauaa enää olla kaupan. :'( ) (Ja pyhä luoja, se jakku on kokoa 38)

On kyllä sellainen kaupunki, jonne aion ehdottomasti palata, reippaasti pidemmän ajan kanssa.

Ihanan reissun kruunasikin sitten sairastuminen. Perjantaina aamiaisella jo oli huono olo, minut kirjattiin sisään Malmin sairaalaan 18.06, maanantaina päästivät pois, mutta sairasloma kestää sunnuntaihin.
Vieläkään ei tiedetä mikä oli, keuhkokuume, joku virus, verenmyrkytys vai mikä. Tulhdusarvot löi sataa ja kuume pyöri neljänkynpin kieppeillä.
Mun huoneessa oli höpömummoja. Aika ihania, hivenen viihdyttäviä, mutta voi luoja. Lauantain iltavuoron hoitajakin ihmetteli, että miten mä siellä olen, mummojen keskellä :D

Nyt sitten makoilen kotona ja mietin, mitä elämälläni tekisin. En liene ihan varma.
Olen kyllä kovin onnellinen nyt, mutta yölliset itkukohtaukset kielii jostain muusta.

Tämä saa minut tänään hyvälle tuulelle.

kevyt raskas rakas kesä

Nyt ihan täysiä viittaan aiempaan opas-osioon ja kenkien hankaamiseen.
Kalvojänne jalkapohjassa tulehtunut -> viikon sairasloma.
Kuulemma tulehtunut hankauma melko varmasti aiheuttanut moisen. Helvetin hyvä.

Ei siinä, muutenhan olen terve ja hyvinvoiva, voisi hyvinkin viikon vetää lonkkaa. Mutta.
Huomenna lähdetään äitin kanssa Riikaan, huvittaa niin helvetisti, etten voi kipitellä siellä paljoa. Mitä kaupunkilomalla tehdään? Istutaan konditorioissa, mitä ilmeisemmin.

No, jotain hyvääkin on elämässä. MIES. Parisuhde. Rakastunut nainen. (Ja ilmeisen rakastunut mieskin, tshih.)
Löin jarrut pohjaan aiemmin hetkeksi, mutta tajusin sitten, että pyh ja pah, jos tuntuu hyvältä, ei se voi olla väärin. Ei vaan voi. Ja nyt tuntuu hyvältä.
(Paitsi jalkapohjassa)

Äiti on rakas. Nyt on vähän raskasta. Kirjoitin sille runon.

helle sulattaa aivotoiminnan

Mikä kuumuus.
Tämähän ei sinänsä ole yllätys, enkä mitenkään ole yksin tämän kanssa. Tiedän.
Meillä oli eilen kassan takana 33,5 astetta. Tänään luultavasti enemmän. Kahdeksan tuntia ilman tauottajaa. Jes. Kiitos. Mahtavaa.
Jos olen vielä huomenna hengissä, ihmettelen suuresti.

Pyöräytinhän tuossa juuri erinomaisen kesäisen sosekeiton. Sitten kun vielä menisi ruoka alas.
Periaatteessa tiedän, että pitäisi syödä, mutta tämä kuumuus. Ja nämä reidet ja käsivarret. Hullu lienen, mutta kohta hyppään pyörän selkään. En tosin aja kentälle asti, nestehukka olisi melko välitön. Tosin, 7,3 kilometriä vain. Tikkurilaan on kuitenkin puolet tuosta jo. Jos siis sittenkin. Kypärä tosin ei mene päähän näiden takkujen kanssa.
Nyt tuli kriisi :-----------D

Kriiseistä mieleeni tulikin. Kovasti näyttää siltä, että villi sinkkuvuosi kesti reilun kolme kuukautta. Minut saadaan nauramaan ja tuntemaan itseni ihanaksi ja kauniiksi ja hyväksi ihmiseksi. Fiilis = erinomainen. Ei siis kriisi. Vähän kriiseilin. Imperfekti.

Ensi viikolla Riika. Ja äiti. Rakas äiti.

Kesämusiikkia.

ei korkeakouluopintoja tänä syksynä

eikun nyt en itke. en yhtään.

ensi keväänä haen mm. lapin yliopistoon.

Vatsanpohjakutinaa.

No niin.

Oli Tuska. Ihana Tuska. Hillittömän hyvät bileet.
Sain takaisin ystävän vuosien takaa, miten ehdottoman paras läppä ikinä se. My heart belongs to daddy :----------------D Mutta siis ihan oikeasti tosissaan, aivan mahdottoman parasta.
Ja hyviä musiikkiasioita siellä myös. Devin vei mun sydämeni, tuli melkoisena yllätyksenä, sillä aiemmin en muka ole erityisemmin ko herran tekemisistä innostunut. (Päivä päivältä ajattelen tätä vähemmän, ehkä mä jossain vaiheessa pääsen yli eksästä, mutta: Sillä taisi olla jotain tekemistä asian kanssa.)

Ja tietysti käyttäydyin koko viikonlopun, kuin hieno nainen konsanaan. Ihan täysiä. Mutta pyh ei haittaa, jos en olisi tahditon ja vähän säädytön, en olisi minä. Ja minä pidän minuna olemisesta.
Vähän on kyllä pasmat sekaisin tässä. Tiedän ihan tismalleen mitä haluan. (Ja mitä en halua. Yksi ikävänä painona tuntunut asia sai kunnon päätöksen viikonloppuna. Tai siis. Pois ilmasta leijuvat odotukset, olisi pitänyt ehkä aiemmin, mutta olisi voinut luulla radiohiljaisuudesta päättelevän. Minua kuuluu kohdella kuin kukkaa kämmenellä, ei päin vastoin. Saatana.) Mutta en ehkä tiedäkään. Tai tiedän, mutta ympärille on ilmestynyt varteenotettavia vaihtoehtoja, jotka voi olla vaihtoehtoja tai sitten vaan kuvittelen niiden olevan. Ja näinkin on hyvä toki. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Saatana. MIEHET.
Nyt oon vaan kun en oliskaan ja hommat menee aina omalla painollaan suuntaan jos toiseen ja vaikka junnaiskin niin junnaa hyvin ja nyt on kesä ja lauantaina tiedossa loistava tyttöjenilta ja kaikki on ihanasti ja meikäläinen on hoikistunut lisää ja hihii.

Eilinen työpäivä oli kyllä siitä eeppisemmästä päästä. Näin reilun tunnin yhtä lempparikollegoistani ja sit vietinkin loppuillan korppikotkan kanssa. Sillä tosin on melko progressiivinen käsitys työaikojen noudattamisesta, onneksi, sain olla rauhassakin. Ja anskattoo, kuinka kuulen tekemättömistä töistä, kun kohta meen taas. Kun ei ehdi, ei ehdi. Hyvä, että myymään ehti. Ei ole tapana jättää kioskia tuohon kondikseen lähtiessä, mutta helvetti. Ei ole myöskään tapana tehdä ylitöitä ilmaiseksi. Nyt päästäänkin siihen opasosuuteen: jos meinaat tintata kolme päivää täysiä, ota maanantai vapaaksi.

Ja ah. Tieto noista koulujutuista tulee vissiin tänään. Tai "aikaisintaan", mutta siis joo. Kuolen täysiä. Olen ajatellut aika lailla koko ajan, etten pääse, mutta nyt en osaa enää olla pessimisti. Se helpottaisi pettymyksen kanssa, mutta en mä tahdo enkä halua tehdä mitään muuta. Elämä olisi helpompaa, jos en olisi päässyt jatkoon.

Nyt nautin kupin maittavaa(todellakin) pikakahvia ja harkitsen, josko töissä kävisi kääntymässä. Puuh.

Sunnuntaina kohtasin hurjan menneisyyteni, kohdatkaa tekin, siitä tulee hyvä fiilis.

Nuoren Mirjamin opas arjen haasteisiin, osa 347.

Älä ikinä lähde ulos sisäänajamattomissa kengissä.

Tragedia. Mikä valtava tragedia. Minulla on kenkiä, paljon kenkiä. Pitkälle neljättäkymmentä paria. Kauniita ihania korkokenkiä ja sieviä pikkukenkiä. Menen Tuskaan: TENNAREISSA.

Sydämeni vuotaa verta (kilpaa kantapään kanssa).

pieniä juttuja, isoja juttuja, liikaa juttuja

A niinkuin ahdistaa.

Toivonpahan vaan, etten ole kussut kaikkia asioitani ihan täysiä.

Ja olen ruskettunut! FAIL. Parina päivänä olen lähtenyt ovesta kuvitellen, etten aio viettää aikaa ulkona, jäänyt nassi rasvaamatta. Kaunis alabasterinvaalea ihoni on jotain aivan muuta nyt.

Meinaa kaikki hommat lähteä käsistä tässä nyt. Itseäni niskasta otan. En tiedä auttaako. Siis ihan kaikki. Seuraavaksi asetan itseni ja oman hyvinvointini etusijalle. Niin varmaan.

Mutta aamulla menen ja poljen ainakin sata kilometriä. Ehkä tuhat.

Haluan kaiken.

unohdin tehdä juhannustaikoja - fail

No niin.

Menin sinne vihkitilaisuuteen sitten. Hivenen ironista, että mulla oli päällä mekko, jonka olin tehnyt kaasonmekkoni protona.
(Ja siellä oli entinen ja sen nykyinen ja se entinen näytti oikeastaan aika onnelliselta ja se oli oikeastaan aika kiva. )
Mutta voi hyvä luoja mä vollotin.
Muutenkin tunnen kaiken aina ihan täysiä
(Ridge ja Brooke saa toisensa -> iso paketti nenäliinoja needed),
morsian oli niin kaunis ja sulhasesta huokui lämpö ja rakkaus kilometrien päähän ja pappi puhui ihanasti ja lapset käveli ensin alttarille söpösti käsi kädessä ja rakkaus on vain niin kaunista.
Ja siihen päälle vielä vähän vanhan suhteen suruja. Tai siis. Tajusinhan tärkeän seikan: on aivan helvetin hyvä, että me ei sanottu tahdon. (Tai olenhan sen tajunnut jo aiemmin tässä kolmen kuukauden aikana, mutta eilen se kolahti tietoisuuteen melkoidella rytinällä kunnolla.)
Vaimo(ex-morsian, hihi) oli kovin otettu ja iloinen, kun päätin tulla paikalle. Jäi hyvä mieli. Rakkaus on vain niin kaunista.

Pitäjänkirkolta suuntasinkin grillaamaan toiseen päähän Vantaata, parin tunnin reissusta tuli jotain ihan muuta.
(Hassua sanoa menevänsä Vantaalle)

Olihan hieno Juhannus. Hyvä Juhannus.
Olin ostanut neljä siideriä, ajattelin juovani ne ja lähteväni kotiin, sillä edellisyönä oli kertynyt unta ehkä kaksi tuntia. (Torstaina piti totta tosiaan vähän esijussitella, ilta päättyi yllättävällä, mutta hyvällä tavalla. Voipi olla, etten hyppää polkupyörän selkään vielä huomennakaan.)
Melko alkuillasta olin aivan valmis lähtemään kotiin. Tuli aivan tavattoman ulkopuolinen olo jostain syystä. Ahdisti ja puristi mielettömästi. (En sitten tiedä vaikuttiko, kun tajusin ympärilläni olevan pelkkiä pariskuntia.)
Oli todella hyvä, että päätin korkata kolmannen vielä ainakin, sillä en tosiaan turhaan kutsu niitä ihmisiä ystävikseni. Laulaen ja soittaen. Tyttöjen juttuja jutellen. Punaviiniä juoden. (Kahteen vuoteen en ole voinut sietää moista juomaa, puistatusreaktio pelkästä tuoksusta on välitön, kovin maistui eilen kyllä.) Ja fyra stycker av sojakorvia grillaten. Kokkoa katsellen! Aamuyöstä ystävän äidin miehen kanssa Lynyrd Skynyrdiä täysiä jammaten.

Ja töihin 11.45.

Ei nyt ihan samoilla silmillä, onneksi. Lähemmäs kyllä. Suoraan tuolta, meikittä ja juhlamekossa.


Ei hyvä työpäivä, ei. Sisäinen asiakaspalvelijani oli päättänyt pitää vapaapäivän. Ja paskiaisturisti huijasi 15 € vaihtorahakikalla. (Parastahan tässä on se, että en koe tulleeni huijatuksi, sillä tiesin koko ajan olevani oikeassa. Olin.)

Onneksi nyt olen turvallisesti kotona. Voi laittaa pyykit pyörimään ja syödä mehujäätä ja kuolla kolmesti yhden illan aikana.
Pakkasessa on ehkä ruokaa, omnom, ruoka on hyvää. Ja kaakaota aion juoda.
Ja haaveilla.

Ensi viikon viikonloppuun on melkein viikko. Saisi olla jo.
Sitä odotellessa jotain kevyempää.

oho

Juhannus.

Juuri nyt mun pitäisi olla tärkeän ihmisen orjatyöläisenä ja kuivata sen kyyneliä ja suoristaa laahusta ja tarkastaa boolin makua ja ja ja ja. Siis tahtoisin. Oikeasti. Kaason tehtävä olisi ollut superkunnia. Mutta ei, istun yksin krapulassa kotona kuuntelemassa huutavaa pyykkikonetta. (ja Vicky Rostia)
Ihana juhannusmorsian, kamala juhannussulhasen bestman. En mä olisi pystynyt.
Tuli haikea olo, kun tuo ihana nainen soitti aiemmin ja kriiseili. Olisi tehnyt mieli olla paikalla ja korjata sen kimppu ja juosta asioilla ja kaikkea.

Ei hitto. Mitä mä tässä kirjoitan ja angstaan.

Nyt suihkuun ja kirkkoon. Tahdon nähdä, kun ne ihanat sanoo tahdon.

Elämä on metkuseikkailu.

Minä en ole spontaani ihminen.
Tai olen, mutta turvallisissa asioissa. Siis en ole.
Mutta niin se elämä yllättää, superkiva ilta sai arvoisensa päätöksen, kun uskalsin heittäytyä.

Oi oli kyllä ah ihanaa. Maailman parhaita ihmisiä on nuo tyypit, joita ystävikseni kutsun. Ja hyvää kakkua ne tekee. Ja päivänsankarin äitikin on kyllä ihan paras. Leikittiin hura-hura-häitä kaatosateessa -> otsatukka lyttyyn, minullepa kaivettiin superhyvä kiharrin ja pääsin heittäytymään tukka hyvin :) Sateenvarjoakin lainattiin! Ja aamulla monelta suunnalta soitettiin! Kyllä, olen elossa ja voin hyvin. Ihania nuo, huolehtivaiset, tuntee itsensä tärkeäksi.

Ja Vickan oli niiiiiiin kaunis. ♥
Kuninkaallinen hääsää ja kaikkea.

Ja eilen oli päällä mekko, joka ei ole ollut sopiva vuosiin. Sekin vielä.

TÄYDELLISTÄ.