Vuoden kolmas muutto edessä, mitäm.
Löysin sattumalta kahden korttelin päästä asunnon, joka on nykyistäni 25 neliötä isompi, mutta vain parikymppiä kalliimpi. Lasitettu parveke, Oliver kiittää. Ja saan toisen kissan! Jee!
Kävin äsken katsomassakin sitä, tämän asunnon irtisanoin jo viime viikolla, nopeat liikkeet on näyttäviä. Ei tässä asunnossa varsinaisesti vikaa ole, en vain ole jostain syystä osannut kotiutua tänne lainkaan, uusi asunto tuntuu kodilta jo nyt.
Jotenkin ihan epätodellinen fiilis sen suhteen, missä vaiheessa menee pieleen? Työmatka pitenee 50:llä metrillä, kauppa siirtyy saman matkan lähemmäs(eli kotiovea vastapäätä). Ihan melkein hullu olo. On ollut pitkään tunne, että pitäisi saada jonkinlainen uusi alku elämälle, ehkä uusi koti auttaa siinä.
Uudessa kodissa on keittiö, oikea keittiö, sellainen, mihin mahtuu ruokapöytä. Kaksi kuukautta ilman keittiötä on liian pitkä aika, vielä pitäisi melkein kokonainen lisää jaksaa. Voi, ruuanlaitto helpottuu. Ja kalusteet mahtuvat olohuoneeseen. Ja vaatteet kaappeihin(siellä on sekä seinällinen komeroita että vaatehuone, mitä luksusta!). Ja eteiseen hyllykkö kengille. Yöpöytä. Ja matto, rakas italialainen käsin kudottu valtava mattoni palaa kotiin oltuaan kesän varastossa.
PARASTA. Ja kylpyamme. KYLPYAMME. Uuu. Erillinen makuuhuone(iso) ja kaikkea. KAKSIO. Minulle ja kissalle ja ihan hiton pilkkahintaan. BILEET. Siis tuparit, jes. En ole jotenkin yhtään osannut pitää täällä juhlia, parit jatkot vain, ei täällä voi pitää Mirri-juhlia, ei vaan voi. Kohta voi. Voi kyllä!
Ränttänttää!
Miten päin tässä nyt sitten olisi niin.
Mulla on täällä kesän ajan varmaan jotain kuudenkymmenen neliön megayksiö, ja allekirjoitan TÄYSIN kotoutumisen tärkeyden. En tykkää tästä kaupungista mutta mun kodista kyllä (kuka ei rakastaisi vanhoja tiiliseiniä ja kattoparruja?), niin kaikki on hyvin :)
VastaaPoista