Päähäni ei mahdu sellainen fakta, että olemassa on oikeasti ihmisiä, jotka kokevat oikeudekseen sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo. Ihmisiä, joiden mielestä kaikki pakolaismiehet tulisi kastroida maahan tullessaan ("tilastojen valossa") ja ihmisiä, joiden mielestä on ihan ookoo ampua raskaana oleva tummaihoinen nainen, ettei vaan tule lisää neekereitä maailmaan. Ensimmäinen viittaa toki Kai Haavistoon, jälkimmäinen taas ihmiseen, jonka jollain tapaa tunnen. Haluaisin vähän kysyä tässä, että MIKÄ VITTU IHMISIÄ VAIVAA. Olen ihan sinut sen asian kanssa, että kaikki eivät voi olla iloisia vihervassareita, vaihtelevuus mielipiteissä ja maailmankatsomuksissa on oikeasti hyvä asia. Mutta toisen ihmisarvon ja elämisen oikeuden kyseenalaistaminen on vähän semmonen juttu, että.
(Toivon tosi lujaa, että nämä ihmiset ei tosipaikan tullen oikeasti olekaan tuota mieltä. On silti tarpeeksi hirveää sanoa tuollaisia asioita ääneen.)
Oma elämä tässä nyt on vähäsen täynnä jännittävyystekijöitä. Syövän selättänyt äitini sai veritulpan ja näin ollen suunnitelmia meni aika reippaalla kädellä uusiksi. (Äiti elää ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Voimanainen, rakas, ihana, viisas ja rohkea äiti.) Egypti jää nyt väliin, mutta ensikädessä korjaamme menetetyn matkan mamman vierailulla minun luokseni, pyöreitään juhlitaan kahdestaan illallisella ja teatterissa, kivaa on se. Vietän sen jälkeen lopun pari päivää lomastani etelän lämmössä, helsinkiläiset siis ohoi ja huomio, mää tuun!
Sosiaaliseen elämääni on myös ilmaantunut semmonen kutkutus. Tässä vaiheessa on aikaista sanoa muuta, mutta sanon vaan notta tsirp tsirp. Elämä ei vissiin aina mene niinkuin suunnittelee. Melkoista. Apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti