Reilu viikko sitten elämässäni päättyi jälleen yksi ajanjakso, parisuhde. Ilman mitään draamaa, yhteisestä päätöksestä. Vuosipäivänämme kirjoitettu teksti pätee edelleen, rakastan sitä ihmistä aivan älyttömän paljon, mutta ei meistä mitään tule. (Ehkä ne haaveet ja toiveet ei niin paljon olekaan samoja, me vain luulimme niin.) Takana viikko kämppiksinä ja toivottavasti enää reilu kaksi edessä. Me jäädään tänne kattien kanssa kolmistaan.
Nopeat liikkeet on näyttäviä, olen edelleen sitä mieltä, mutta nyt on aika oppia pysähtymään. Siitä muistutukseksi ostin itselleni syntymäpäivälahjan (tai no, äiti osti, tavallaan). Elämässäni on tapahtunut niin paljon asioita viimeisen vuoden aikana, että tarvitsisin kahden viikon loman kaiken käsittämiseen ja käsittelemiseen. Kaksi viikkoa neljän seinän sisällä, eväinä liikaa kahvia ja tupakkaa, puhelin kiinni ja tietokone lukkojen takana. En tosin malta edes yhtä iltaa. Joskin viikonloppuna olin suunnattoman ylpeä itsestäni, kun jätin jatkokemut väliin hauskan illan jälkeen. Se tosin johti siihen, että vollasin yksin kotona patonkiini ja hakkasin päätä seinään. Mutta se itku tuli tarpeeseen, ensimmäinen kunnon itku eropäätöksen tekemisen jälkeen. Mennyt parisuhde oli elämäni paras - kirkkaasti ja tämä ero oli elämäni helpoin ja kypsin.
Lääkkeitä syön vielä, levyssä näyttäisi kolme olevan jäljellä enkä mitenkään tahtoisi hakea enää yhtään pakettia. Töissä on ollut ongelmia viime aikoina ja siitä syystä työterveyslääkärimme kehotti jatkamaan vielä, mutta. Huomenna on kolmikantakeskustelu (paikalla siis työnantaja, minä ja työterveyshuollon edustaja) ja toivon todella, että keskustelun lopputulema on minun kannaltani hyvä ja voin nukkua yöni rauhassa (ja lopettaa lääkkeet). Ongelmat liittyvät muutoksiin, joiden perässä minun pääni ei pysy ja joista jo kertaalleen luvattiin, ettei tarvitsekaan, mutta kas hupsista, asiasta unohdettiin kysyä siitä päättävältä taholta. Pidän edelleen työstäni, vaikkakin kireä taloustilanne (ja YT-neuvottelut, joiden piiriin en onnekseni kuulu) ja ruuhka tekevät siitä vähän turhankin paineistettua, jopa minun makuuni. Tänään tosin en ole töissä, edellisestä lenssusta kun päästiin, iski jonkinlainen virustauti päälle. Huumorini alkaa loppua ihan kohta. Olisi hienoa olla esimerkiksi kokonainen viikko terveenä, taitaa olla liikaa pyydetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti