Ahkera bloggaaja ihan itte. Selityksiä toki riittää:
- parisuhde
- 10-tuntiset työpäivät
- avoimella opiskelu
- toiminnan irtisanonut läppäri
Ei sillä, että elämässä olisi mitään hirmuisen mullistavaa nyt tapahtunutkaan.
Parhaita paloja viimeisen kuukauden ajalta:
Vanhan turvatarkastajapariskunnan häät, pienet ja intiimit, ihana nähdä pitkästä aikaa, siepattu morsiuskimppu. Kyseisistä kemuista suoraan ystäväpariskunnan kihlajaisiin, joissa oli kaikkia maailman parhaita tyyppejä (en minä Helsinkiin takaisin kaipaa, niitä ihmisiä vain), vieläkin vähän itkettää, kun oli niin ihanat juhlat. Viikko rakkauspäivän jälkeen muutin taas, kolmatta kertaa puolen vuoden sisään. Voin kertoa, etten muuta tästä mihnään ennen pienten jalkojen tepsutusta. 55 neliötä minulle ja kissoille(kyllä, monikossa, 6. marraskuuta meille muuttaa pieni Matilda, luovutusikäinen karvapallo, Oliverille seuraa), lasitettu parveke.
Muutto sinänsä meni ihan, öh, kivuttomasti. Isä oli alunperin luvannut piffata vuokrapakun(muuttomatka kokonaista puolitoista korttelia), mutta päättikin viimetingassa itse tulla pakun kanssa tänne(Helsingistä Manseen, kuin järkevää). No, töistä päästyäni kaveriporukalla saatiin kamat kannettua ulos asunnosta, että seuraava asukas pääsi muuttamaan sisään ja sitten istuttiinkin KAKSI JA PUOLI TUNTIA koko maallisen omaisuuteni kanssa rapun edessä, joku taisi luulla muuttokuormaani vintage-kirppikseksi.
Loppu hyvin kaikki hyvin, meikäläisen kalusteet sekä mahtuu tänne että näyttää hyvältä, juurikin sopivan kokoinen, Tuomiokirkonkadun 69 neliötä oli liikaa, Laukontorin 30 aivan liian vähän.
Ja sit viime viikonloppuna: Serkun häät ja kaveripariskunnan tuparit, voi kyllä. Vein sen pitkän ja komean esittelylle, viihtyi ja ne mun tyypitkin tykkäs. Oli kiva Helsinki-viikonloppu sekin, eksyttiin vielä pienessä krapulassa ostoksille ja kas, uusi mekko Mirjamille, jee! (Kiva juttu, rakastan mekkoja ja nättejä asioita, se pitkä ja komee tykkää siitä(kin) minussa, saan olla just niin neiti ja tyttö ja nainen kun haluan, ähih.)
Ne 10-tuntiset päivät? Siirryn talon omille kirjoille vuokrafirmasta tuossa 1. marraskuuta, viikko sitten miinusta oli 18 tuntia, nyt enää kahdeksan. Jos muutaman vielä saisi tehtyä pois, niin ei vipaa palkkaa niin kovin ehkä rokotettaisi. Voin kertoa, etten vapaaehtoisesti aio enää noita tehdä, silloin tällöin ehkä, mutta perättäisinä päivinä hirmuisella päänsäryllä varustettuna = kuolema. Liukuva työaika ei aina ole se maailman paras vaihtoehto niin.
Pää voi hyvin, harvinaisen hyvin. Uudet lääkkeet toimii kyllä yes, mutta.
A) kasvattavat ruokahalua ja hidastavat aineenvaihduntaa
B) varastoivat nestettä kehoon
Eli kuukaudessa muutama kilo plussaa - voi saatana. Ei sillä, ihan normaalin rajoissa ollaan, keskikokoinen suorastaan, mutta. Olo on ruma tyhmä läski, ei kivaa se, vaikuttaa ihan kaikkeen mitä teen, inhottava olo fyysisestikin, kun on juuri oppinut pitämään kropastaan ja sitten käy näin. Pthyi! En ala.
Juu tiiän, liikunta auttaa dägädää, työn alla. Keskityn nyt vaan tähän valittamiseen :S
Mutta onneksi on onnellisuusjuttuja. Ja viikonloppuna maalattu koti, hitommoinen homma se oli, mutta nyt ei haise pinttynyt rööki eikä seinät oo täynnä reikiä, jee!
Lisää kahvia.
Jos pari kuvatodistetta:
Kylpyhuone oli alunperin sekoitus tummaa likaisenvihreää sekä beigeä, edellinen asukas oli luovuudenpuuskassaan maalannut yhdelle seinälle kultaisen sydämen. Harmi, että ennen-kuva jäi ottamatta.
Makuuhuoneen makupala, marimekon keisarinnaa(myös verhoissa), Marilyn ja rakas lepardi-päiväpeitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti